Hallintomallimme on aikansa elänyt
Uudenlainen malli vahvistaisi palvelujärjestelmää, joka kunnioittaa perusoikeuksia.
Kunnat valmistautuvat jälleen tekemään budjetteihinsa leikkauksia. Taloudellisen tehokkuuden nimissä tehdyt leikkaukset heijastuvat sairaiden, vanhusten ja lastenkin kärsimyksinä, jotka taas lisäävät palvelujen tarvetta. Noidankehä on valmis.
Hallitus paitsi tukee leikkauksia myös päättää uudistuksista kuulematta kansalaisia. He maksavat asuntojen korjaustarkastusten sekä jätevesi-, bensiini- ja energiaverouudistusten kulut ja seuraukset. Missä on vika?
Hallintoa on muutettu uudistamatta kansalaisten roolia. Vanha hallintomalli korvattiin yksityistämistä tukevalla julkishallinnolla. Kun vanha hallinto alisti kansalaiset virkamiesten nöyriksi alamaisiksi, nykyään käytössä oleva julkishallinnon malli alistaa heidät tuottavuuden palvelijoiksi. Palvelutoimintoja on kehitetty lyhytjänteisesti, kun niistä olisi pitänyt tehdä kestävämpiä.
Taustalla ovat uusklassisen taloustieteen arvot, joiden aisapariksi nykyinen julkishallinnon malli syntyi. Maailmalla tätä mallia pidetään jo vanhentuneena. Se on törmännyt avoimuuden ja demokraattisuuden vaatimuksiin eikä pysty vastaamaan kansalaisten ja monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin. Vanhentuneessa mallissa sinnittelevät Suomen lisäksi monet Itä-Euroopan, Aasian ja Lähi-idän maat.
Uutta mallia soveltaa esimerkiksi Tanska. Siellä kuntauudistus on vahvistanut palvelujärjestelmää, joka kunnioittaa perusoikeuksia. Hoivakotien vanhuksia ei kutsuta potilaiksi eikä asiakkaiksi vaan kansalaisiksi, joilla on täydet perusoikeudet.
Samassa hengessä on uudistettu tanskalaisia instituutioitakin: vapaaehtoiset vanhusneuvostot muutettiin vuoden 1997 lakiuudistuksessa vanhuslautakunniksi, joiden näkemykset on otettava huomioon. Niihin valitaan vaaleilla yli 60-vuotiaita.
Suomessa vallitsee edelleen vanha järjestelmä eli vanhusneuvostot, joilla ei ole laillisia oikeuksia saada äänensä kuuluviin kuten nuorisolautakunnilla. Tällaista eriarvoista käytäntöä pidetään maailmalla institutionaalisena syrjintänä.
Ongelmia on myös tavassa, jolla julkiset palvelut nykyään järjestetään. Kilpailutuksessa voittajia ovat kansainväliset suuryritykset, ja palvelut keskittyvät yhä harvemmille.
Vaarana on, että päädytään muutaman yrityksen hallitsemiin markkinoihin; tällöin siirrytään valtiollisesta monopolista kaupalliseen monopoliin, joka sanelee ehtoja sosiaalipolitiikalle. Palvelujen laatu vaarantuu, kun toimintaa trimmataan pörssikuntoon karsimalla henkilökuntaa, palkkaamalla vähemmän koulutettuja työntekijöitä, leikkaamalla toimintoja ja rajoittamalla kansalaisten tiedonsaantia.
Lisäongelmia tuo talouden finansioituminen. Palveluntuottajien taustalla on yhä useammissa tapauksissa pääomasijoittajia: Mediviren suurin omistaja on MB-rahastot, ja Tenava-päiväkoteja rahoittaa Helmet Capital.
Kansallisten toimijoiden – puhumattakaan yksittäisten kuntien hallinnoista – on vaikea ohjailla suuria monikansallisia yhtiöitä. Finanssiyhtiöiden vaikutus sosiaalipolitiikkaan on selvittämättä: voittomarginaalit ovat suuret, mutta palaavatko ne kuntien hyvinvointia ylläpitämään vai valuvatko ne kenties veroparatiiseihin?
Julkisten palvelujen uusi malli vahvistaisi demokraattista ja osallistuvaa kansalaisuutta. Se ei ole näennäiskuulemisia ilman vaihtoehtoja. Päätöksiä eivät valmistele vain virkamiehet: päätämme yhdessä, vaihtoehtojen vahvuuksia ja heikkouksia punniten. Monissa maissa on jo kansalaisraatijärjestelmiä.
Uudessa mallissa tunnustetaan myös terveyspalvelujen sosiaalinen luonne. Hoito- ja hoivatilanteet ovat lämminhenkistä vuorovaikutusta, eivät kylmää taloudellista tuotantoa, jossa ihmiset ja palvelut ovat heittopusseja. Samalla ne tukevat demokratiaa ja kansalaisoikeuksien toteutumista.
Ihmisoikeudet eivät ole tavaratalo, josta voi valita vain minimioikeuksia. YK:n jäsenyys edellyttää, että kaikki sovitut oikeudet toteutuvat. Tuottavuuspuhe mykistää sekä sosiaaliset oikeudet että perustuslain arvot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti