HS: Vapaan koulutuksen tukisäätiön (VKTS) tavoitteena oli kamppailla kouluihin tunkeutuvaa sosialismia vastaan.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tuttuja+politiikkoja+toimi+porvarien+salaisessa+säätiössä/1135260949157

Seuraava Sakari Suutarisen v. 2008 kirjoittama perusteellinen artikkeli taustoittaa tänään ilmestynyttä Hesarin "uutista" (ei siis aivan uutta tietoa, HS käsitteli aihetta jo Jari Leskisen kirjan imestyttyä vuonna 2004 Kuukausiliitteen laajassa artikkelissa)

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=114

Juha Suorannan blogi koulutuspolitiikan longue dureesta: http://suoranta.wordpress.com/2008/06/03/koulutuspolitiikan-longue-dureen/

ja tässä vielä tekstiä v. 2004 marraskuun HS:n Kuukausiliitteestä Unto Hämäläisen kirjoittamasta artikkelista:

"Marraskuun 16. päivänä 1973 kokoontui Helsinkiin parikymmentä tärkeää miestä saman pöydän ääreen. He olivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajia sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia.

Helsingin yliopiston kansleri Pentti Renvall alusti radikaaleista hankkeista, joita opetusministeriö ja kouluhallitus suunnittelivat. Renvall oli arvostettu historiantutkija ja vannoutunut kommunismin vastustaja.

Renvall oli vakuuttava esiintyjä ja sai vedota isänmaallisiin tunteisiin. Herroille kävi kutsu kylmän sodan asepalvelukseen. He olivat sodan käyneitä miehiä, nuorimmat viisissäkymmenissä. Yhtään naista ei paikalla ollut - paitsi tietenkin tarjoilijoina.

Esityksen jälkeen päätettiin perustaa koulutuksen tukisäätiö, jonka tehtäväksi annettiin torjua vasemmiston hankkeita. Vapaan koulutuksen tukisäätiö sai koko ajan rahoitusta Sotavahinkosäätiöltä ja Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA antoi sille runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satojatuhansia markkoja, vaikka valtaosa ihmisistä työskenteli vapaaehtoisesti.

Koulutussäätiön piti vaikuttaa taustalla ja näkyä julkisuudessa hyvin vähän.

Siinä se on onnistunut. Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä.

Jari Leskisen tutkimus kertoo ensimmäisen kerran yksityiskohtaisesti, mitä Vapaan koulutuksen säätiö teki.

Ensimmäiseksi se kartoitti opetusministeriön, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen kaikkien virkamiesten puoluekannat. Työ tehtiin äärimmäisen salaisesti, mutta huolellisesti. Sen lisäksi käytiin läpi paljon muitakin opetusalan asiantuntijoita, lähes 700 nimeä.

Tulos oli hälyttävä. Vasemmisto oli saanut vahvan jalansijan virkamiesten joukossa. Niinpä päätettiin ryhtyä vastaiskuun.

Säätiö värväsi oman "salaisen tiedusteluverkoston" opetushallinnon sisälle. Siihen kelpasi valittuja keskustan, kokoomuksen ja pienten porvaripuolueiden kannattajia sekä muutamia oikeistodemareita.

"Jos kohteeksi valittu virkamies tunsi tukisäätiön tarkoitusperät omikseen, hän toimitti tukisäätiölle oman hallinnonalan tietoa sekä suullisessa että kirjallisessa muodossa, oli tieto sitten salaista tai ei", Leskinen kertoo.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opetushallinnon sisälle muodostettiin rinnakkaisorganisaatio, jota johdettiin Vapaan koulutuksen säätiöstä.

"Toiminnan päätarkoituksena oli torpedoida sellaiset Sdp:n sosialistisiiven ja Skdl:n ajamat koulutuspoliittiset hankkeet, joiden ei toivottu missään muodossa toteutuvan."

Säätiön salaisessa organisaatiossa oli 300 henkilöä. Siinä työskenteli kymmeniä "myyriä", opetushallinnon korkeita virkamiehiä. Hallinnon sisältä saadut muistiot kopioitiin ja välitettiin eteenpäin omassa verkostossa."

Kohtia Suutarisen artikkelista:

"Henkilöiden luokituslistoja kehiteltiin myös tutkimuksen kohdalla. Keväällä 1980 koordinaatioryhmä käsitteli tutkimusrahoituksen selvittämistä. Samassa yhteydessä valmisteltiin myös mahdollisuutta selvittää alan tutkijoiden poliittiset näkemykset seuraavin luokituksin:

1. Selvästi vasemmistolainen (vahva sitoutuneisuus)
2. Neutraali
3. Varmasti porvarillinen tutkija

Lähde ei kerro, kuinka pitkälle hanke toteutettiin. Samassa kokouksessa ajatusta kuitenkin kehitettiin pidemmälle ja työnjakoa tehtiin siitä, kuka luokittelisi minkin yliopiston tutkijat. Luokituksen arveltiin muistion mukaan johtavan toteutuessaan ”verrattain runsaisiin henkilötason tarkistuksiin”. Mahdollisuus, että säätiö luokitteli myös tutkijat, tulee ottaa vakavasti, koska järjestö onnistui luokittamaan esimerkiksi opettajankoulutuksen henkilöstön. Luokitukset koettiin säätiössä tärkeiksi ja esillä oli myös hanke YLE:n toimittajien ja hallintovirkamiesten taustan selvittämiseksi."

(...)
"Tämän artikkelin lähteet osoittavat, että opettajankoulutuksen henkilöstö luokiteltiin poliittisen asennoitumisen mukaan. Epäilemättä luokittelua myös käytettiin ja jatkuvalla seurannalla pyrittiin suodattamaan ei-toivotut henkilöt pois opettajankoulutuksesta. Säätiö loi valtakunnallisen tiedusteluverkoston opettajankoulutukseen, joka ylläpiti henkilöiden luokituslistaa. Lista mahdollisti henkilökysymyksiin vaikuttamisen. (...) Opettajakoulutuksen henkilöstön luokittaminen ei tähdännyt pelkästään ei-toivottujen henkilöiden karsimiseen vaan myös toivottujen henkilöiden suosimiseen ja sitä kautta se palveli mainiosti säätiön koulutuspoliittisten tavoitteiden toteutumista.

Säätiön kontrolli ulottui opettajankoulutukseen myös jatkotutkintojen kontrollin kautta. Väitöskirjojen teko opettajankoulutuslaitoksissa ei ollut ongelmatonta ennen 1990-lukua. Esimerkiksi Jyväskylässä väitöskirjat tuli tehdä kasvatustieteen laitokselle. Siellä professorina toimi pitkään säätiön perustajajäsen Veikko Heinonen. Hän puolusti laitoksensa asemaa ja pystyi arvioiden mukaan myös mutkistamaan muiden laitosten henkilökunnan pätevöitymistä. Jyväskylässä ensimmäiset opettajankoulutuslaitoksen väitöskirjat valmistuivat vasta vuonna 1992.

Opettajakoulutuksen yhteiskunnallisiin sisältöihin vaikuttivat myös yleisellä tasolla koulupolitiikassa tehdyt oppiaineita koskevat ratkaisut. Kansalaistaito niminen oppiaine jätettiin vuosituhannen lopulla pois peruskoulun oppiainevalikoimasta. Historia ja yhteiskuntaoppi -oppiaineessa taas tehtiin ratkaisu, jossa luokanopettajat opettivat historiaa alaluokilla ja varsinainen yhteiskuntaoppi sijoittui peruskoulun päättävälle 9. luokalle. Näin esimerkiksi luokanopettajankoulutuksen yhteiskunnallinen sisältö pystyttiin rajaamaan paljolti vain historian didaktiikaksi.

Olennainen ratkaisu vuosituhannen lopun koululaeissa oli se, että kouluneuvostot katosivat ja niitä korvaamaan ajateltuja oppilaskuntia ei ollut edes pakko perustaa yläasteen kouluihin. Vuosituhannen vaihteessa luovuttiin myös koulukohtaisista johtokunnista. Kaikkien näiden ratkaisujen jälkeen oli yhä luontevampaa vähentää yhteiskunnallista näkökulmaa opettajankoulutuksessa. Yhteiskuntasisältöjä ei yksinkertaisesti opetettu alaluokilla eikä oppilaskuntatyön ohjaamiseen tai ylipäätään osallistujademokratiaan kannattanut panostaa, koska kyseessä oli niin marginaalinen koulutyön alue. Näin uuden vuosituhannen alussa päädyttiin tilanteeseen, jossa kansalaiskasvatus miellettiin vain yhteiskuntaoppi- nimisen aineen sisällöksi ja opettajaksi opiskelevat pitivät yhteiskunnallisia sisältöjä kaikkein vähiten tarpeellisena sisältöalueena opinnoissaan."

(...)

"Säätiön toiminnan vaikuttavuutta on myös arvioitava siinä kehyksessä, että säätiön edustama ajatusmaailma ja sen asettamat päämäärät tulivat paljolti vallitseviksi koulutuspolitiikan päättäjien keskuudessa vuosituhannen lopussa. Voidaan ajatella, että säätiö oli toiminut niin tehokkaasti, että se teki itsensä tarpeettomaksi muuttuneissa poliittisissa oloissa."