Tiedote medialle 10.1.2011

KUVATAITEILIJOIDEN ELÄKETURVA ON SURKEA

Kutsu Taidemaalariliiton eläketutkimuksen esittelytilaisuuteen 13.1.2011 klo 9
alkaen TM-galleriassa. 


Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus osoittaa, että kuvataiteilijoille kertynyt lakisääteinen eläketurva on selvästi heikompi kuin työeläkkeensaajien eläketurva keskimäärin Suomessa. Kuvataiteilijoiden eläketurva muodostuu tosiasiassa lähes yksinomaan yksityisellä ja julkisella sektorilla tehdystä työsuhteisesta työstä. Sen sijaan taiteellisesta toiminnasta/tuloista tai apurahoista ei eläketurvaa ole kertynyt kuin minimaalisesti.

Kuvataiteilijoiden lakisääteinen eläketurva tulee Taidemaalariliiton tutkimuksen valossa heikkenemään merkittävästi, kun v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet siirtyvät eläkkeelle. Elinaikakerroin heikentää entisestään näiden nuorempien ikäluokkien tilannetta.

Taidemaalariliiton eläketutkimuksessa selvitettiin kuvataiteilijoilta pyydettyjen valtakirjojen perusteella lakisääteisen eläketurvan karttumista Eläketurvakeskuksesta, Kuntien eläkevakuutuksesta, Valtiokonttorista ja
Kansaneläkelaitoksesta. Otos kattoi 5 % jäsenkunnasta ja vastausprosentti oli erinomainen, 78 %.

Erityisen mielenkiinnon kohteina olivat kertyneiden eläkkeiden suuruus ja rakenne. Lisäksi tarkasteltiin eläke-ennustetta koko työuralta ja kaikesta tehdystä työstä kertyneiden eläkkeiden valossa. Ennuste perustui oletukseen, että kuvataiteilija työskentelee aiemman työhistoriansa mukaisesti 63-vuotiaaksi tai vaihtoehtoisesti 65-vuotiaaksi. Tämän eläke-ennusteen mukaan kuvataiteilijoiden keskimääräinen odotettavissa oleva lakisääteinen eläke on ainoastaan 563 euroa kuukaudessa. Nuoremmilla, v. 1960 ja myöhemmin syntyneillä se on vain hieman yli 400 euroa kuukaudessa, vaikka työskentely jatkuisi 65-vuotiaaksi. Vuonna 2008 eläkkeelle siirtyneiden 63-vuotiaiden suomalaisten työeläke oli keskimäärin 1604 e/kk.

Päättäjien esittämät toiveet kuvataiteilijoiden eläketurvan rakentumisesta tulevaisuudessa entistä enemmän yrittäjäeläkkeen varaan, vaikuttavat tehdyn tutkimuksen valossa epärealistisilta. Yrittäjäeläkejärjestelmä tuli voimaan vuonna 1970, joten v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet ovat teoriassa voineet kartuttaa eläketurvaansa taiteellisesta toiminnastaan koko taiteellisen uransa ajan. Näin ei kuitenkaan ole monista eri syistä tapahtunut. Näiden ikäryhmien yrittäjäeläkkeen eläke-ennuste oli 13–23 e/kk, eli merkitykseltään täysin marginaalinen.

Apurahansaajien eläketurvaa parannettiin vuonna 2009 voimaan tulleella lailla. Työskentelyapurahoista kertyy nykyään eläketurvaa. Ongelmana on kuitenkin se, että apuraha on mitoitettu minimitoimeentulon turvaamiseksi. Apurahoista kertyvä työeläke ei yllä kenellekään tällä hetkellä yli 36- vuotiaalle edes 1.3.2011 voimaan tulevan takuueläkkeen (687,74 e/kk) tasolle, vaikka taiteilija saisi täysimääräisen työskentelyapurahan kaikkina tulevina vuosina ennen eläkkeelle jäämistään 63-vuotiaana. Todellisuudessa kuvataiteilijat eivät ole jatkuvasti apurahoitettuina, sillä valtaosa heistä on vuosittain ilman työskentelyapurahaa.


Tervetuloa tutkimuksen julkistamistilaisuuteen.

Tutkimuksen tekijä, VTM Ari Aaltonen esittelee tutkimusta Taidemaalariliiton galleriassa, osoitteessa Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki, torstaina, 13.1.2011 klo 9–11.
Tutkimus on luettavissa Taidemaalariliiton kotisivuilta 13.1.2011 alkaen osoitteessa http://www.painters.fi/elaketutkimus

Lisätietoja: 
Puheenjohtaja, taidemaalari Maaria Märkälä, puh. 040-7257839, maaria.markala@artists.fi
Pääsihteeri Terhi Aaltonen, puh. 09-68110568, terhi.aaltonen@artists.fi

Kulttuurituotannon kentän muutostendesseistä vuoteen 2020 mennessä

  Seuraavassa osa kulttuurituotannon kentän muutoksia vuoteen 2020 mennessä käsittelevistä lauseista, joiden toteutumista ja toivottavuutta Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU pyytää jäseniään arvioimaan. Lauseita ovat laatineet mm. kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen tutkijat. Niissä paljastuu koko joukko kulttuuripoliittisia tendenssejä, joita kulisseissa nyt lobataan ja joihin koko kenttä joutuu ottamaan jatkossa kantaa. Manageripuheen mukanaolo on ilmeistä kuten myös se, että kulttuurin kentän tulevaisuutta ovat nyt suunnitelleet tahot, jotka eivät sen todellisuudessa ja siitä todellisuudesta elä. Klassiseen propagandatyyliin vaihtoehdottomana esitettyä suuntaa koristellaan johdattelevin liirumlaarum-lausein, joiden sisältö on kutakuinkin seuraava: "etkö pidäkin kaikesta hyvästä kehityksestä"? 
  HUOM! Tässä on vain osa kysymysryhmistä (ne mitkä ovat, kuitenkin kokonaisina) ja kyselyssä on mukana myös kommenttisarakkeita. Takuun liittymällä voi ottaa suoraan kantaa ja mielipiteet menevät perille myös kysymysten laatijille. On kuitenkin hyvä että keskustelua syntyy muuallakin. 


"Muutokset kulttuurisisällöissä ja tuotantojen organisoitumisessa
  Vuonna 2020 kulttuuritapahtumien sisältö on nykyistä huomattavasti laajempaa ja monipuolisempaa.
  Vuonna 2020 yhä suurempi osa tapahtumasisällöistä rakentuu olemassa olevien teosten tai formaattien varaan.
  Tulevaisuudessa kulttuuriin liittyvä uuden luominen ja yllätyksellisyys ovat yhteiskunnan kehittämisen ytimessä.
  Taiteilija-apurahat muuttuvat tuotantoapurahoiksi.
  Vuoteen 2020 mennessä sisältöjen kotimaisuusaste puolittuu nykyisestä.
  Kulttuuritapahtumien keskinäinen kilpailu luo tilanteen, jossa 10 suurinta yritystä ottaa haltuunsa 80% kotimaisista suurista ja keskisuurista tapahtumatuotannoista vuoteen 2020 mennessä.
  Tapahtumatuotannon ammattilaiset suosivat yhä enemmän pieniä alihankkijoita, jotka pystyvät tarjoamaan "räätälöityjä" henkilökohtaisia palveluita.

Muutokset rahoituksessa ja ansaintalogiikoissa
  Vuonna 2020 tapahtumatuotannossa keskitytään entistä laadukkaampien, mutta samalla kalliimpien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseen.
  Palvelutuotteina tarjotaan yksilöllisiä huippuelämyksiä niille, joilla on varaa maksaa palveluista.
  Yksilöllisesti räätälöityjen palveluiden myötä kävijämäärät ovat vähentyneet, mutta samalla kävijäkohtaiset tulot ovat
kasvaneet merkittävästi.
  Elättääkseen itsensä vuonna 2020 pienellä paikkakunnalla kulttuurityöntekijän on tehtävä monia erilaisia osa-aikatöitä
myös kulttuurialan ulkopuolella.
  Vuonna 2020 valtakunnallisesti on määritelty 10 merkittävintä kotimaista, kansainvälisesti kiinnostavaa tapahtumaa. Niiden kehittämiseen investoidaan merkittävästi kaikkien muiden tapahtumien tuen loputtua.
  Luovan talouden boomin mentyä ohi vuoteen 2020 mennessä kulttuurisektoria ei kehitetä erityisin julkisen sektorin toimenpitein.
  Alueellisella tasolla viranomaisvalvonta tiukentuu. Lupakäytäntöjen kiristymisen myötä tuottajan kumppaniksi kelpaavat vain kuhunkin lupa-alueeseen erikoistuneet yritykset.


Muutokset yhteistyökumppanuuksissa
  Kulttuuri- ja matkailualan yhteistyönä on syntynyt vahva kumppanuus, jonka ansiosta Suomi tunnetaan vuonna 2020 nykyistä huomattavasti paremmin kansainvälisesti vetovoimaisena tapahtumamaana.
  Hyvinvointi- ja kulttuurialan palvelutarjoajat tuottavat yhteistyössä liiketaloudellisesti kannattavia kulttuuria hyödyntäviä palveluita.
  Yksittäiset kulttuurituottajat ovat organisoituneet vuoteen 2020 mennessä tuotantotaloiksi.
  Suuret yritykset ostavat tapahtumatuotannon pienet kalusto-, turvallisuus- ja jätehuoltopalveluiden tarjoajat, joten kilpailu vähenee.
  Tuottajan kansainvälisten verkostojen merkitys korostuu yhä enemmän lähestyttäessä vuotta 2020.
  Kaikki vapaaehtoistyöstä talkoolaisille annettavat vastikkeet tulkitaan verotettavaksi tuloksi. Tämä poistaa käytännössä vuoteen 2020 mennessä vapaaehtoistyöläiset tapahtumatuotannon kentältä.
  Yhdistyksen ja yritysten yhteistuotanto nousee vuoteen 2020 mennessä tyypillisimmäksi tuotantomalliksi."

Kulttuurivienti ja taiteilija-apurahat

Tässä edellisten pohdintojen jatkoksi katkelma Mikko Ijäksen mielipidekirjoituksesta helmikuun Helsingin Sanomista (13.2.2010):

"Olen kiinnostuksella seurannut keskustelua taiteen viennin kehittämisestä ja sen suomista mahdollisuuksista yksittäisille taiteilijoille. Tämä kuulostaa pirulliselta juonelta, jonka lopullinen tarkoitus on suunnata yksittäisille taiteilijoille tarkoitetut apurahat kaupallisille vientiorganisaatioille, joiden armolle yksittäiset taiteilijat jätettäisiin. Tarkoitus on kuitenkin ihan myönteisen kuuloinen.

Viennillä pyritään saamaan taiteilijoille parempi toimeentulo ja näkyvyyttä. Kuka taiteilija ei näitä tahtoisi? Mutta jos kääntöpuolena on apurahojen väheneminen, niin huonoa seuraa. Apurahat mahdollistavat sellaisenkin taiteen kehitystyön, jolla ei ole suuria kansainvälisiä markkinoita. Taiteen kentällä pitäisi olla tilaa sellaisillekin teoksille.
  Jos vertaamme tätä tieteen apurahoihin, niin kuka voi sanoa, että kaikki tiedemiehet tulisi saada pärjäämään vapailla markkinoilla pelkästään vientiä kehittämällä? Tuskin kukaan. Taiteilijat ovat siis tavallaan kahden suuntauksen välissä. Toisaalta he kannattavat yleisinhimillisiä ajatuksia mutta ovat kuitenkin yhä enemmän riippuvaisia kansainvälisistä markkinoista. Ei ihme että keskustelu käy kuumana."