VIERASKYNÄ
Kaikkien työmuotojen tulisi olla samanhintaisia
ANU-TUIJA LEHTO
Valtaosa työntekijöistä on vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa. Yhä useammat tekevät kuitenkin töitä vuokratyönä, määräaikaisena tai osa-aikaisena. Lisäksi moni tekee freelance- tai muuta yrittäjätyötä.
Kehitystä on vahvistanut se, että monet työpaikat ovat siirtyneet Suomesta muualle. Myös EU on alkanut kannustaa kansalaisiaan yrittäjyyteen, EU-kielellä itsensä työllistämiseen. Freelancetyöhön ja muuhun itsensä työllistämiseen liittyvät kaikki yrittäjyyden riskit mutta ei juuri mahdollisuutta rikastua.
On selvää, että työmarkkinat tarvitsevat perinteisen, siis vakituisen ja kokoaikaisen, työvoiman lisäksi määräaikaisia työntekijöitä esimerkiksi perhe- ja muiden vapaiden ajaksi. Lisäksi työn määrä saattaa vaihdella yrityksissä eri aikoina. Osa työntekijöistä myös haluaa tehdä työtään vapaammin.
Samaa työtä voidaan siis tehdä hyvin erilaisissa muodoissa. Kaikki työnteon muodot ovat arvokkaita ja tarpeellisia. Tärkeää on kuitenkin, etteivät työnantajat voi keplotella työnteon muodoilla - työntekijän kustannuksella.
Keplottelua on esimerkiksi se, että työnantaja johtaa ja valvoo työtä eli päättää, milloin ja miten työtä tehdään, mutta työsopimusta ei solmita. Tällaisessa tapauksessa laki kuitenkin edellyttää työsuhdetta. Keplottelua on myös työsopimusten pilkkominen, vaikka työnantajalla on jatkuvasti työtä tarjolla. Tällöin työsopimuksen on oltava vakituinen. Sama koskee myös vuokratyötä.
Työnteon muoto muuttuu arveluttavaksi, kun työntekijällä ei ole riittävää suojaa. Vaikka ansiot riittäisivät työssä ollessa, toisin voi olla esimerkiksi sairauden aikana. Usein voi myös olla vaikea ennakoida, jatkuuko työsopimus.
Työnteon muotoja arvioitaessa lähtökohtana on oltava vakituinen ja kokoaikainen työ. Lainsäädäntö lähtee jo nyt siitä oletuksesta, että työ tehdään työsuhteessa, vaikka osapuolet olisivat keskenään sopineet työn tekemisestä yrittäjänä.
Valitettavasti lakia tulkitaan usein lepsusti. Tämän seurauksena yhä useamman on pakko tehdä työtään freelancerina. Tällainen itsensä työllistäjä voi joutua huonompaan asemaan kuin työsuhteessa oleva, jos tosiasiassa riippuu työnantajasta, milloin ja miten työtä tehdään. Tällöin freelancer on yrittäjä vain näennäisesti.
Työn pitäisi myös olla samanhintaista eli yhtä kallista työllistäjälle riippumatta siitä, teetetäänkö työ pätkätyöntekijällä, yrittäjällä vai kokoaikaisella ja vakituisella työntekijällä.
Lisäksi kaikkea työtä pitäisi kohdella mahdollisimman yhdenvertaisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että määräaikaiselle työntekijälle pitäisi tarjota uutta työtä määräaikaisen sopimuksen päättymisen jälkeen, jos työnantajalla on työtä tarjolla. Vastaavanlaisen velvollisuuden tarjota työtä pitäisi koskea myös vuokra- tai freelancetyötä käyttäviä työnantajia.
Freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien saatavilla pitäisi olla tietoa siitä, mitä työn teettäminen työsuhteessa maksaa. Tällöin he osaisivat hinnoitella työnsä niin, että ansiot riittäisivät toimeentuloon ja muun muassa palkalliseen vuosilomaan.
Ei ole kenenkään edun mukaista, että työtä teetetään yrityksen ulkopuolisella työvoimalla halvemmalla kuin tavallisilla, työsuhteessa olevilla työntekijöillä. Työn teettäminen liian halvalla pienentää palkkoja ja kurjistaa siten kaikkien alalla toimivien työntekijöiden asemaa. Työn teettäminen liian halvalla ei ole myöskään yrittäjien etu. He kilpailevat itsensä hengiltä, jos osa yrittäjistä myy työtään liian halvalla.
Työttömyysturvaa pitäisi kehittää niin, että työntekijä voisi joustavasti siirtyä yrittäjästä työsuhteeseen ja toisin päin etuuksiaan menettämättä. Pätkätyöläisten pitäisi myös voida saada työttömyysturvaa nykyistä helpommin.
Oleellista on, että työntekijät ovat tietoisia omista oikeuksistaan. Harva vuokratyöntekijä tietää, ettei vuokratyöntekijän työllistävällä yrityksellä ole oikeutta solmia määräaikaista sopimusta vain sen takia, että yritys, jolle työntekijä vuokrataan, tarvitsee työvoimaa ainoastaan tietyksi ajaksi.
Tärkeää on myös, että työn teettämistä valvotaan. Valvontaan pitäisi panostaa lisäämällä työsuojeluviranomaisten voimavaroja. Lisäksi ammattiliitoille pitäisi säätää kanneoikeus: liitto voisi riitauttaa esimerkiksi vuokratyöntekijöiden työsuhteiden ehdot.
Kirjoittaja on lakimies Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti