Luin 1990-luvulla ilmestynyttä kirjaa valtion virkamiehistöstä ja siitä tuli sellainen mielikuva että poliittisen vallan vaihtuessa (puhutaan siis karkeasti oikeisto-vasemmisto -jaosta) aina noin puolet virkamiehistä työskentelevät enemmän tai vähemmän syrjässä ja kehittävät hyvinkin pitkäaikaisia suunnitelmia seuraavan poliittisen vallanvaihdon ajalle. Laki Taiteen edistämiskeskuksesta lienee tällainen pitkään pinnan alla kehitelty suunnitelma. Nopeus ja muu strategiointi (esim. julkistaminen juhannuksen alla) siinä miten muutosta nyt ajetaan läpi liittynee siihen että se halutaan tehdä nykyisen hallintovallan alla yliopistouudistuksen tapaan. Liika keskustelu voisi viivästyttää hanketta niin että se tulisikin vasta seuraavan eduskunnan ja hallituksen päätettäväksi.
Rakenne tukee yksioikoista analogiaa 1990-luvulla tapahtuneen Tieteen keskustoimikunta -> Suomen Akatemia ja nyt suunnitteilla olevan muutoksen Taiteen keskustoimikunta -> Taiteen edistämiskeskus välillä, mihin uudistus virkamiestasolla perustunee. Pelättävissä on että tässä tapahtuu kaksinkertainen laiminlyönti kentän olosuhteita tuntemattoman virkamiehistön ja niistä suuressa määrin piittaamattomien nykyisten päättäjien välillä. Ajatellaan siis toisaalta tieteen ja taiteen, toisaalta "bisneksen ja taiteen" olevan samankaltaisia, unohdetaan todellisuus: se että taiteen tekeminen ja sen merkitys on paljon yksilöllisempää ja subjektiivisemmin arvioitavaa. Viime kädessä on pelättävissä että supistaminen korostaa hierarkoita kaventamalla vallankäyttöä, lisää taideteosten tekemiselle ja valmistumiselle merkityksettömän väliportaan hyvinvointia ja edesauttaa "art and business" -konseptin vulgääristä soveltamista kuten tendenssinomaisesti on ollut viime vuosina tietenkin jo nähtävissä OKM:nkin (tuolloin vielä OPM) osaltaan kustantamisssa raporteissa ja rahoittamissa kärkihankkeissa. (K.Y.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti