Demokratia ja sananvapaus ovat heikentyneet
Julkaistu: 25.7.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu akateemisten asiantuntijoiden roolista poliittisten päätösten valmistelussa. Tutkijat ovat pitäneet ongelmallisena sitä, ettei osapuolten välillä ole todellista vuoropuhelua: akateemisia asiantuntijoita käytetään vain pintasilauksen antajina etukäteen lukkoon lyödyille poliittisille ratkaisuille. Toisaalta on ihmetelty, miksi tutkijat niin harvoin osallistuvat julkiseen talous- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.
Nämä kaksi teemaa, vuoropuhelun puutteellisuus ja tutkijoiden passiivisuus, voidaan hyvin niputtaa yhteen. Itse asiassa ongelmat ovat vieläkin laajempia ja moniulotteisempia. Ne koskettavat syvältä suomalaisen demokratian perusteita, aina sananvapauden rajoihin saakka.
Lainvalmistelun käytännöt - voisi puhua valmistelukulttuurista - ovat muuttuneet olennaisesti tämän ja viime hallituksen aikana. Tärkeintä näyttää olevan hallitusohjelmaan kirjatun tai muuten poliittisesti tavoitellun ratkaisun aikaansaaminen nopeasti ja tehokkaasti. Päätökset tehdään riippumatta erilaisista näkemyksistä ja käydystä keskustelusta, joka kuuluu demokratiaan elimellisesti.
Itse tuotetusta kiireestä on tullut lainvalmistelussa pysyvä olotila. Halutaan kuitenkin antaa sellainen kuva, että uudistusten suunnittelussa on kuultu runsaasti eri osapuolia. Ulospäin näyttää hyvältä, jos ja kun asian valmistelussa on ollut mukana kymmeniä tai jopa satoja asiantuntijoita ja intressitahojen edustajia. Näin saadaan epäilemättä esille laaja mielipiteiden kirjo. Mutta vaikuttaako asiantuntijoiden kuuleminen esitysten sisältöön käytännössä?
Valitettavasti näin ei yleensä näytä käyvän. Monista ja usein ristikkäisistä mielipiteistä huolimatta pysytään tiukasti ennalta lukkoon lyötyjen, poliittisesti sovittujen ratkaisujen takana. Kuulemisten jälkeen voidaan aina sanoa, että asiantuntijoiden mielipiteet erosivat toisistaan ja valittu ratkaisulinja vastaa osan - siis käytännössä esitystä puoltavien - mielipidettä.
Vain hiukan kärjistäen voidaan sanoa lainvalmistelusta tulleen teatteria, jossa eri tahojen kuuleminen näyttäytyy hidasteena, eräänlaisena prosessiin kuuluvana välttämättömänä pahana. Muutos tähän suuntaan on merkinnyt myös lainvalmistelun laadun selvää heikkenemistä, kun asiantuntijoiden painavillakaan lausumilla ei ole vaikutusta, elleivät ne myötäile annettuja esityksiä. Lainvalmistelun tason heikkenemiseen ovat kiinnittäneet huomiota asiantuntijat laidasta laitaan.
Viime vuosilta voi mainita kaksi erityisen hyvää esimerkkiä päätöksistä, joissa etukäteen pakettina sovittu ratkaisu on ajettu läpi kohtuuttomalla kiireellä ja vasta-argumenteista piittaamatta: vuonna 2009 valmistunut yliopistolakipaketti sekä tuore periaatepäätös lisäydinvoiman rakentamisesta.
Edellisessä tapauksessa opetusministeriön valmistelema esitys sisälsi vakavia valtiosääntöoikeuteen liittyviä puutteita. Suurimmat oikeusongelmat korjattiin perustuslakivaliokunnan lausunnon ansiosta eduskunnassa, joskin rimaa hipoen: toteuttamalla välttämättömät korjaukset minimitasolla. Silti opetusministeriön lainvalmistelu sai tässä tapauksessa melkoisen näpäytyksen.
Ydinvoimapäätöksen yhteydessä sekä kriittiset äänet että asian valmisteluun mahdollisesti liittyneet juridiset ongelmat, kuten esteellisyydet, sivuutettiin lähes kokonaan. Lisäksi prosessi nosti esille asiantuntijoiden sananvapauteen liittyviä kysymyksiä.
Eduskunnassa kuultu valtiollisen tutkimuslaitoksen tutkija sai varoituksen työnantajaltaan, koska hän oli lausunut asiantuntijana eduskunnassa ja myös mediassa työnantajansa linjasta poikkeavia näkemyksiä ydinvoiman lisärakentamisesta. Tapauksen pitäisi panna hälytyskellot soimaan.
Eduskunnassa kuultavalta asiantuntijalta ei voida vaatia, että hän seuraisi työnantajansa mielipidettä. Tutkimuslaitoksen virkamiehen lojaaliusvaatimuksen ulottaminen näin pitkälle antaa yleisemminkin erittäin vaarallisen signaalin sananvapauden rajoista.
Osaavat ja tarvittaessa kriittiset asiantuntijat palvelevat julkisessa hallinnossa ja päätöksenteossa suomalaista demokratiaa. Lisäksi heillä on tietenkin kansalaisina oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tutkijoiden sananvapauden korostaminen on erityisen tärkeää nykyisessä, yliopistolain uudistuksen jälkeisessä tilanteessa. Uudistuksen johdosta yliopistojen ja Suomen Akatemian tutkijoiden virkasuhde muuttui työsuhteeksi, mikä heikensi selvästi tutkijoiden työsuhdeturvaa sekä itsenäistä ja riippumatonta asemaa. Sen vuoksi on pelättävissä, että tutkijoiden valmius ja into esittää kriittisiä mielipiteitä ja käydä demokratiaan kuuluvaa keskustelua vähenee entisestään.
Päättäjät ovat kuitenkin vuosien mittaan useasti vaatineet lisää keskustelua niin akateemisilta asiantuntijoilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin. Voi kysyä, onko päättäjien harjoittama politiikka tarjonnut mahdollisuuksia kriittiseen asiantuntija- ja kansalaiskeskusteluun.
Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti