#TATUSOTU: taas, edelleen, aina vaan ajankohtainen, ikävä kyllä
9 vuotta sitten
tiistai 25. tammikuuta 2011
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Best of
http://www.erto.fi/ammattiliitto-erto/perustietoa/kannanotot-ja-linjaukset/hallitusohjelmakarjet
"Kulttuuriin ja kulttuuripalveluihin panostaminen tulee nähdä yhteiskunnallisesti merkittävänä tekijänä niin hyvinvoinnin, virkistäytymisen, motivoinnin, sitouttamisen ja kotouttamisen kannalta kuin kilpailukykytekijänä."
" Uudistuksen tueksi tarvitaan sukupuolivaikutusten arviointia vastaava pätkätyöläisyyden vaikutusten arviointi. Sen avulla voidaan tarkastella, missä asioissa nykyinen lainsäädäntö asettaa niin sanotun uuden työelämän edustajat eriarvoiseenasemaan vakituisissa työsuhteissa olevien kanssa. Joukkoon kuuluvat muun muassa pätkätyöläiset, vuokratyöläiset, itsensä työllistäjät, ammatinharjoittajat ja osa-aikaiset."
lauantai 15. tammikuuta 2011
Yliopistojen vakituisten työntekijöiden palkankorotustenko vuoksi tuntiopetuksen ja opiskelijoille tärkeät kurssit peruuntuvat?
www.hs.fi
Humanistiset tieteet kärsivät pahasta rahapulasta. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen kertoo, että rahaa on käytettävissä selvästi vähemmän kuin ennen.
torstai 13. tammikuuta 2011
Tiedote medialle 10.1.2011
KUVATAITEILIJOIDEN ELÄKETURVA ON SURKEA
Kutsu Taidemaalariliiton eläketutkimuksen esittelytilaisuuteen 13.1.2011 klo 9
alkaen TM-galleriassa.
Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus osoittaa, että kuvataiteilijoille kertynyt lakisääteinen eläketurva on selvästi heikompi kuin työeläkkeensaajien eläketurva keskimäärin Suomessa. Kuvataiteilijoiden eläketurva muodostuu tosiasiassa lähes yksinomaan yksityisellä ja julkisella sektorilla tehdystä työsuhteisesta työstä. Sen sijaan taiteellisesta toiminnasta/tuloista tai apurahoista ei eläketurvaa ole kertynyt kuin minimaalisesti.
Kuvataiteilijoiden lakisääteinen eläketurva tulee Taidemaalariliiton tutkimuksen valossa heikkenemään merkittävästi, kun v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet siirtyvät eläkkeelle. Elinaikakerroin heikentää entisestään näiden nuorempien ikäluokkien tilannetta.
Taidemaalariliiton eläketutkimuksessa selvitettiin kuvataiteilijoilta pyydettyjen valtakirjojen perusteella lakisääteisen eläketurvan karttumista Eläketurvakeskuksesta, Kuntien eläkevakuutuksesta, Valtiokonttorista ja
Kansaneläkelaitoksesta. Otos kattoi 5 % jäsenkunnasta ja vastausprosentti oli erinomainen, 78 %.
Erityisen mielenkiinnon kohteina olivat kertyneiden eläkkeiden suuruus ja rakenne. Lisäksi tarkasteltiin eläke-ennustetta koko työuralta ja kaikesta tehdystä työstä kertyneiden eläkkeiden valossa. Ennuste perustui oletukseen, että kuvataiteilija työskentelee aiemman työhistoriansa mukaisesti 63-vuotiaaksi tai vaihtoehtoisesti 65-vuotiaaksi. Tämän eläke-ennusteen mukaan kuvataiteilijoiden keskimääräinen odotettavissa oleva lakisääteinen eläke on ainoastaan 563 euroa kuukaudessa. Nuoremmilla, v. 1960 ja myöhemmin syntyneillä se on vain hieman yli 400 euroa kuukaudessa, vaikka työskentely jatkuisi 65-vuotiaaksi. Vuonna 2008 eläkkeelle siirtyneiden 63-vuotiaiden suomalaisten työeläke oli keskimäärin 1604 e/kk.
Päättäjien esittämät toiveet kuvataiteilijoiden eläketurvan rakentumisesta tulevaisuudessa entistä enemmän yrittäjäeläkkeen varaan, vaikuttavat tehdyn tutkimuksen valossa epärealistisilta. Yrittäjäeläkejärjestelmä tuli voimaan vuonna 1970, joten v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet ovat teoriassa voineet kartuttaa eläketurvaansa taiteellisesta toiminnastaan koko taiteellisen uransa ajan. Näin ei kuitenkaan ole monista eri syistä tapahtunut. Näiden ikäryhmien yrittäjäeläkkeen eläke-ennuste oli 13–23 e/kk, eli merkitykseltään täysin marginaalinen.
Apurahansaajien eläketurvaa parannettiin vuonna 2009 voimaan tulleella lailla. Työskentelyapurahoista kertyy nykyään eläketurvaa. Ongelmana on kuitenkin se, että apuraha on mitoitettu minimitoimeentulon turvaamiseksi. Apurahoista kertyvä työeläke ei yllä kenellekään tällä hetkellä yli 36- vuotiaalle edes 1.3.2011 voimaan tulevan takuueläkkeen (687,74 e/kk) tasolle, vaikka taiteilija saisi täysimääräisen työskentelyapurahan kaikkina tulevina vuosina ennen eläkkeelle jäämistään 63-vuotiaana. Todellisuudessa kuvataiteilijat eivät ole jatkuvasti apurahoitettuina, sillä valtaosa heistä on vuosittain ilman työskentelyapurahaa.
Tervetuloa tutkimuksen julkistamistilaisuuteen.
Tutkimuksen tekijä, VTM Ari Aaltonen esittelee tutkimusta Taidemaalariliiton galleriassa, osoitteessa Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki, torstaina, 13.1.2011 klo 9–11.
Tutkimus on luettavissa Taidemaalariliiton kotisivuilta 13.1.2011 alkaen osoitteessa http://www.painters.fi/elaketutkimus
Lisätietoja:
Puheenjohtaja, taidemaalari Maaria Märkälä, puh. 040-7257839, maaria.markala@artists.fi
Pääsihteeri Terhi Aaltonen, puh. 09-68110568, terhi.aaltonen@artists.fi
KUVATAITEILIJOIDEN ELÄKETURVA ON SURKEA
Kutsu Taidemaalariliiton eläketutkimuksen esittelytilaisuuteen 13.1.2011 klo 9
alkaen TM-galleriassa.
Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus osoittaa, että kuvataiteilijoille kertynyt lakisääteinen eläketurva on selvästi heikompi kuin työeläkkeensaajien eläketurva keskimäärin Suomessa. Kuvataiteilijoiden eläketurva muodostuu tosiasiassa lähes yksinomaan yksityisellä ja julkisella sektorilla tehdystä työsuhteisesta työstä. Sen sijaan taiteellisesta toiminnasta/tuloista tai apurahoista ei eläketurvaa ole kertynyt kuin minimaalisesti.
Kuvataiteilijoiden lakisääteinen eläketurva tulee Taidemaalariliiton tutkimuksen valossa heikkenemään merkittävästi, kun v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet siirtyvät eläkkeelle. Elinaikakerroin heikentää entisestään näiden nuorempien ikäluokkien tilannetta.
Taidemaalariliiton eläketutkimuksessa selvitettiin kuvataiteilijoilta pyydettyjen valtakirjojen perusteella lakisääteisen eläketurvan karttumista Eläketurvakeskuksesta, Kuntien eläkevakuutuksesta, Valtiokonttorista ja
Kansaneläkelaitoksesta. Otos kattoi 5 % jäsenkunnasta ja vastausprosentti oli erinomainen, 78 %.
Erityisen mielenkiinnon kohteina olivat kertyneiden eläkkeiden suuruus ja rakenne. Lisäksi tarkasteltiin eläke-ennustetta koko työuralta ja kaikesta tehdystä työstä kertyneiden eläkkeiden valossa. Ennuste perustui oletukseen, että kuvataiteilija työskentelee aiemman työhistoriansa mukaisesti 63-vuotiaaksi tai vaihtoehtoisesti 65-vuotiaaksi. Tämän eläke-ennusteen mukaan kuvataiteilijoiden keskimääräinen odotettavissa oleva lakisääteinen eläke on ainoastaan 563 euroa kuukaudessa. Nuoremmilla, v. 1960 ja myöhemmin syntyneillä se on vain hieman yli 400 euroa kuukaudessa, vaikka työskentely jatkuisi 65-vuotiaaksi. Vuonna 2008 eläkkeelle siirtyneiden 63-vuotiaiden suomalaisten työeläke oli keskimäärin 1604 e/kk.
Päättäjien esittämät toiveet kuvataiteilijoiden eläketurvan rakentumisesta tulevaisuudessa entistä enemmän yrittäjäeläkkeen varaan, vaikuttavat tehdyn tutkimuksen valossa epärealistisilta. Yrittäjäeläkejärjestelmä tuli voimaan vuonna 1970, joten v. 1960 ja sen jälkeen syntyneet ovat teoriassa voineet kartuttaa eläketurvaansa taiteellisesta toiminnastaan koko taiteellisen uransa ajan. Näin ei kuitenkaan ole monista eri syistä tapahtunut. Näiden ikäryhmien yrittäjäeläkkeen eläke-ennuste oli 13–23 e/kk, eli merkitykseltään täysin marginaalinen.
Apurahansaajien eläketurvaa parannettiin vuonna 2009 voimaan tulleella lailla. Työskentelyapurahoista kertyy nykyään eläketurvaa. Ongelmana on kuitenkin se, että apuraha on mitoitettu minimitoimeentulon turvaamiseksi. Apurahoista kertyvä työeläke ei yllä kenellekään tällä hetkellä yli 36- vuotiaalle edes 1.3.2011 voimaan tulevan takuueläkkeen (687,74 e/kk) tasolle, vaikka taiteilija saisi täysimääräisen työskentelyapurahan kaikkina tulevina vuosina ennen eläkkeelle jäämistään 63-vuotiaana. Todellisuudessa kuvataiteilijat eivät ole jatkuvasti apurahoitettuina, sillä valtaosa heistä on vuosittain ilman työskentelyapurahaa.
Tervetuloa tutkimuksen julkistamistilaisuuteen.
Tutkimuksen tekijä, VTM Ari Aaltonen esittelee tutkimusta Taidemaalariliiton galleriassa, osoitteessa Erottajankatu 9 B, sisäpiha, 00130 Helsinki, torstaina, 13.1.2011 klo 9–11.
Tutkimus on luettavissa Taidemaalariliiton kotisivuilta 13.1.2011 alkaen osoitteessa http://www.painters.fi/elaketutkimus
Lisätietoja:
Puheenjohtaja, taidemaalari Maaria Märkälä, puh. 040-7257839, maaria.markala@artists.fi
Pääsihteeri Terhi Aaltonen, puh. 09-68110568, terhi.aaltonen@artists.fi
lauantai 8. tammikuuta 2011
http://www.otakantaa.fi/yhteenveto.cfm?page=yhteenveto_419_fi
Keskustelua johdattamaan oli esitetty seuraavat kysymykset:
Suuri osa keskustelijoista vastustaa epätyypillisten työsuhteiden kuten osa-aikatyön, määräaikaistyön ja vuokratyön lisääntymistä. Tämän hetkisen laman myötä niin vakituisen kuin yleensäkin työn saaminen ja säilyttäminen on kuitenkin entistä hankalampaa. Moni näkee työn koneistumisen ja automatisoitumisen vähentävän työpaikkoja jatkuvasti ja väistämättä. Myös yleinen tehokkuusajattelu aiheuttaa paineita solmia epätyypillisiä työsuhteita, sillä vakituiseen työntekijään sitoutuminen voi olla työnantajalle liian suuri riski. Osa näkee pätkätyötä tarvittavan puskuroimaan työvoiman kysynnän vaihteluita. Jotta vakituinen työ olisi mahdollista joillekin, tulee toisten olla pätkätöissä. Epätyypillisiä työsuhteita syntyy myös itsessään myönteisten työelämän joustojen kääntöpuolena eli perhevapaat, lomat ja vuorotteluvapaat synnyttävät lyhytaikaisen työvoiman tarvetta.
Vaikka epätyypilliset työsuhteet koetaankin joissain olosuhteissa väistämättömiksi, nähdään niiden käytössä myös paljon epäkohtia. Erityisesti julkisella sektorilla määräaikaisten työsuhteiden käyttö on suhteettoman yleistä. Esimerkiksi yliopistoissa määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan jopa vuosikymmeniä ilman perusteltuja syitä. Terveydenhuoltoalalla pätkätöiden ketjutus on tavallista, vaikka työvoimantarve on ilmeinen. Myös opetus- ja palvelualalla epätyypillisten työsuhteiden suosiminen koetaan vastuuttomaksi.
Sen lisäksi, että epätyypillisten työsuhteiden tulee olla perusteltuja, tulisi niiden epävarmuutta kompensoida taloudellisesti. Työn pirstaleisuutta voitaisiin korvata tavallista korkeammalla palkalla ja muilla eduilla, kuten eläkkeen nopeammalla kertymisellä. Lainsäädännöllä ja työehtosopimuksilla voitaisiin paitsi turvata pätkätyöntekijöiden asema myös edesauttaa vakituisten työsuhteiden syntyä epätyypillisten sijasta.
Keskustelussa esiintyy myös näkemys, jonka mukaan valtiovallalla on vain rajalliset ellei jopa olemattomat mahdollisuudet vaikuttaa epätoivottuun työurien pirstaloitumiseen. Lähinnä yksilöt itse voivat vaikuttaa tilanteeseen henkilökohtaisilla ratkaisuillaan. Useat mainitsevat, että ratkaisu voisi olla vapaaehtoinen siirtyminen työmarkkinoiden ulkopuolelle esimerkiksi perheen tai opiskelun pariin. Pätkätöiden epävarmuudesta kärsivien jättäytyminen työelämän ulkopuolelle voitaisiin nähdä osoituksena siitä, että työurien pirstaloitumiseen johtava kehitys on kestämätöntä.
Pätkätyöläisen heikko asema
Keskustelussa nousee vahvasti esille ihmisten omat, useimmiten kielteiset kokemukset epätyypillisestä työstä. Pätkätöiden ja työttömyysturvan yhteensovittaminen on monimutkaista ja jatkuva virastoissa asioiminen koetaan raskaaksi ja jopa nöyryyttäväksi. Epätyypillistä työtä tekevien yhteiskunnallinen asema näyttäytyy tavallista heikompana, ja esimerkiksi lainan saaminen ja asunnon hankkiminen voi olla hankalaa. Taloudellinen epävarmuus vaikeuttaa yleisestikin tulevaisuuden suunnittelua.
Usea keskustelija kokee alemmuutta työuran pirstaloitumisen ja työttömyyden seurauksena. Työmotivaation kerrotaan heikentyneen ja aina uudelleen ja uudelleen vaadittava uuteen työhön oppiminen ja sopeutuminen kuvataan uuvuttavana. Pätkätöiden kerrotaan aiheuttavan psyykkisiä ongelmia kuten ahdistusta, turvattomuuden tunnetta ja masentuneisuutta.
Pätkätyöläisyys ja vakituisten töiden saamisen vaikeus nähdään useimmiten erityisesti nuorten, lapsentekoiässä olevien naisten ongelmana. Pahimmillaan lapsentekosuunnitelmat saattavat jopa kariutua pirstaleisissa työsuhteissa. Esille nousee epäilys siitä, onko työnantajien taloudellinen vastuu perhevapaista mielekäs. Kokemuksen mukaan nainen ei ole koskaan oikean ikäinen työhaastattelussa eikä ihmisen normaalille elämänkaarelle näytä olevan tilaa nykyisessä työelämässä. Toisaalta yhtälailla miehet voivat kokea pätkätöiden vaikeuttavan perheen perustamista.
Pätkätyöläiset näkevät pirstaloituneen ansioluettelon hankaloittavan työnhakua, sillä heidän kokemustensa mukaan useimmat työnantajat arvostavat edelleen aukotonta työuraa. Työnantajien kerrotaan ihmettelevän ansioluettelon pirstaleisuutta, vaikka he itsekin tarjoavat vain pätkätyötä. Toisaalta pirstaleinen ansioluettelo voi myös olla valtti työnhaussa ja kertoa työntekijän aktiivisuudesta, sopeutuvaisuudesta ja kyvystä kehittyä.
Vuokratyölle tarvitaan pelisäännöt
Vuokratyöfirmoja pätkätyöläiset kritisoivat kovasanaisestikin työntekijöiden hyväksikäytöstä ja vastuuttomasta toiminnasta, jolle kaivattaisiin selkeät pelisäännöt. Monet puhuvat jopa nykyajan orjatyöstä ja vaativat vuokratyön kieltämistä lailla. Toisaalta keskustelussa esiintyy myös myönteisiä vuokratyöntekijöiden kokemuksia, ja vuokratyön kuten lyhytkestoisen työn yleensäkin nähdään soveltuvan hyvin esimerkiksi opiskelijoille. Useiden mielestä vuokratyöntekijöiden asema tulisi kuitenkin turvata lainsäädännöllä. Vuokratyöfirmat pitäisi velvoittaa maksamaan työntekijöilleen takuupalkkaa silloin, kun niillä ei ole tarjota työtä. Myöskään sellaisia työsopimuksia, joissa viikoittainen työaika voi vaihdella 0-40 tunnin välillä, ei tulisi sallia. Myöskään muissa kuin vuokratyösuhteissa tällaisia niin sanottuja nollasopimuksia ei tulisi käyttää.
Vuokratyönteon ongelmiksi koetaan tavallista vähäisempi palkka, työterveyshuollon ja lomaoikeuden puuttuminen, huonompi asema tilaajayrityksessä, työvuorojen ja työansioiden ennakoimattomuus, turvaton asema vuokratyöyrityksessä ja työmotivaation sekä työhön sitoutumisen heikentyminen. Ongelmia aiheuttaa esimerkiksi niin työvuorojen jääminen kannattamattoman lyhyiksi kuin venyminen pitkiksi ilman ylityökorvauksia.
Yleisesti ottaen epätyypillisen työn tekoa voitaisiin helpottaa edistämällä suoria kontakteja työntekijöiden ja työnantajien välillä esimerkiksi työntekijä- ja yrityspankkeja kehittämällä. Työpaikkailmoittelun läpinäkyvyyttä tulisi parantaa, jotta työnhakijat olisivat tasa-arvoisemmassa asemassa keskenään. Vuokratyöfirmojen nähdään usein olevan turhia ja kalliita välikäsiä niin vuokratyöntekijöiden kuin tilaajayritystenkin näkökulmasta.
Turvaa ja kannustusta pirstaloituneisiin työuriin
Työurien pirstaloituminen ei aina itsessään ole ongelma, vaan sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän ja verotuksen soveltumattomuus muuttuneisiin työmarkkinoihin. Yhteiskunnan turvaverkot ja palvelut eivät ikään kuin tunnista pätkätyöläisyyttä. Esimerkiksi luovan työn tekijät ovat huolissaan toimeentulostaan eikä heitä useinkaan osata neuvoa virastoissa ja terveyspalveluissa.
Keskustelijat kaipaavat konkreettisia muutoksia nykyiseen sosiaali- ja työttömyysturvaan, joka ei nykyisellään kannusta lainkaan epätyypillisten töiden tekemiseen. Työttömyysturvan karenssia pidetään epäoikeudenmukaisena ja soviteltua päivärahaa toimimattomana. Ratkaisu voisi olla palaaminen vanhaan malliin, jossa työssäolopäiviltä sai palkan ja työttömyyspäiviltä täyden työttömyyskorvauksen. Toisaalta tilannetta voitaisiin helpottaa nostamalla työttömyysturvaa määriteltäessä huomioitavien palkkioiden ylärajaa tai työttömyysturvaa voitaisiin maksaa lyhyiden, esimerkiksi alle puoli vuotta kestävien työsuhteiden ajan.
Useat ehdottavat lomapankkijärjestelmän ja työterveyshuollon kehittämistä epätyypillisissä työsuhteissa oleville. Nämä uudistukset lisäisivät työtilanteen mukaista joustoa ilman ansionmenetystä, vähentäisivät työttömyyttä ja siitä aiheutuvia kustannuksia sekä edistäisivät työhyvinvointia.
Moni keskustelija kaipaa joustavampaa sekä yrittäjyyden että yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistämisen tukemista. Usean mukaan ilmapiiri Suomessa ei ole yrittäjäystävällinen, vaan laeilla, säännöillä ja maksuilla on tehty yrittäminen vaikeaksi. Lainsäädännöllä tulisi tehdä kaikenlaisesta, myös pienimuotoisesta, yritteliäisyydestä kannattavaa. Turhia yrittäjäriskejä voitaisiin poistaa ja toimiva työttömyysturvajärjestelmä voisi kompensoida epävarmoja kausia. Yrittäjille voitaisiin maksaa tilapäisesti työttömyyskorvauksen kaltaista rahaa niiltä kausilta, kun heillä ei ole tuloja yrityksestään. Erityisesti pienyrittäjyyttä voitaisiin tukea verohelpotuksilla ja uudistamalla yrittäjän eläkevakuutuksen lainsäädäntöä. Niin yrittäjien ansiosidonnainen työttömyysturva kuin YEL-eläkevakuutus koetaan kalliina ja hankalana esimerkiksi freelancereiden ja itsensä työllistävien tilanteessa. Mikroyrittäjyyden edistäminen olisi yksi vaihtoehto tukea työn monimuotoisuutta. Tällä hetkellä toiminimiyrittäjän asema on kovin turvaton.
Toisaalta nykyisen byrokraattiseksi ja kalliiksi koetun järjestelmän korjaamiseksi ehdotetaan useissa viesteissä perustulon tai kansalaispalkan kehittämistä. Kansalaispalkan myötä työnteko ja opiskelu olisi aina kannattavampaa kuin työttömyys. Erilaiset perustulomallit tulisi ottaa tarkastelun kohteeksi, sillä yksinkertaisemmasta, selkeämmästä ja läpinäkyvämmästä järjestelmästä hyötyisi koko yhteiskunta.
Työttömien aktivoinnin sen sijaan ei juuri koeta lisäävän turvaa ja kannustusta pirstaloituneilla työurilla. Työttömien vaatiminen osallistumaan sanktioiden uhalla työvoimapoliittisiin tukitoimiin ja tämän "ilmaisen" työvoiman tarjoaminen työnantajille on hyödytöntä niin yhteiskunnan kuin yksilönkin kannalta. Keskustelussa painotetaan, että kaikesta työstä on saatava asianmukainen palkka ja eläkkeen on kerryttävä. Kaiken työn tulisi olla kannattavaa ja vapaaehtoista.
Työelämän muutos voi olla mahdollisuus
Keskustelussa nousevat esiin myös työelämän muutoksen myönteiset puolet. Monien keskustelijoiden mukaan ei tulisi yrittää väkisin taistella muutosta vastaan, vaan pikemminkin pyrkiä sopeutumaan ja näkemään epätyypillisten työsuhteiden tarjoamat mahdollisuudet. Muutoksen taustalla voidaan nähdä olevan suomalaisen yhteiskunnan vähittäinen siirtyminen kohti informaatioyhteiskuntaa, jossa teollisuusyhteiskunnalle tyypilliset työsuhteet eivät kenties olekaan enää normi. On luotava uusi ajattelumalli, jonka mukaan epätyypillinen työ voi edesauttaa ihmisten työkokemuksen ja osaamisen monipuolistumista ja ammattitaidon ylläpitämistä. Koulutusjärjestelmän tulisi olla nykyistä dynaamisempi ja koulutusten sekä lyhyempiä että paremmin työelämän tarpeisiin räätälöityjä.
Keskustelijat muistuttavat, että osalle ihmisistä epätyypillinen työ on luonnollista ja ennen kaikkea voimavara. Tietotekniikan kehittymisen myötä työnteko ei kuitenkaan ole enää niin vahvasti sidoksissa paikkaan ja aikaan. Esimerkiksi luovilla aloilla ja freelancereilla työuran pätkätyöläisyys ja työskentely työsuhteessa ja yrittäjänä samanaikaisesti tai limittäin on yleistä. Tulevaisuudessa pätkätyöläisyys voisikin muistuttaa entistä enemmän yrittäjätoimintaa, jolloin omaa osaamistaan voisi myydä yritysluonteisesti pakettina eri tahoille. Esimerkiksi osuuskuntatyyppiset ratkaisut voisivat toimia yhtenä työnteon mallina.
Moni keskustelija perää yleensäkin työn ja hyvinvoinnin tasaisempaa jakamista yhteiskunnassa. Työtä ja työttömyyttä tulisi kierrättää nykyistä enemmän, jolloin myös raha ja vapaa-aika jakaantuisivat laajemmin. Esille nouseekin ajatus siitä, että niin työntekijöiden kuin työnantajien tulisi omaksua vahvemmin työn jakamisen periaate, jolloin pirstaleista työuraa ei nähtäisi enää millään tavalla poikkeavana. Keskustelussa kaivataan laajempaa ja monimuotoisempaa työn ja tekemisen yhteiskunnallista arvostusta. Esimerkiksi luovalla työllä, kulttuurilla ja taiteilla voisi olla paljon annettavaa niin työmarkkinoiden joustavuuden kehittämiselle kuin koko yhteiskunnalle.
Taru Oulasvirta
Tampereen yliopisto
29.10.2009
Tampereen yliopisto
29.10.2009
Yhteenveto keskustelusta "Työurat pirstaloituvat - mitä pitäisi tehdä?"
Keskustelu käytiin Otakantaa.fi-foorumilla 2.10.–26.10.2009 ja se liittyy työ- ja elinkeinoministeriön työelämän joustoturvahankkeeseen, jonka tavoitteena on parantaa työmarkkinoiden toimivuutta ja työn tuottavuutta. Julkaistuja viestejä oli keskustelussa 233. Keskustelussa nousi esiin niin pätkätöiden yleistymisen vastustaminen kuin työelämän muutoksen avaamat uudet mahdollisuudet. Pirstaloituvien työurien turvalliseksi ja kannattavaksi tekeminen edellyttää kuitenkin monien mielestä pelisääntöjen selkeyttämistä ja nykyisen sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän uudistamista.Keskustelua johdattamaan oli esitetty seuraavat kysymykset:
- Onko meidän hyväksyttävä yhä useampien työurien pirstaloituminen?
- Mitä valtiovallan tulisi tehdä, jotta epävarmuuden ja ennustamattomuuden lisääntyminen saataisiin estettyä työuralla, työyhteisöissä ja työmarkkinoilla?
- Miten turvata työntekijöiden toimeentulo varsinkin niissä tilanteissa, joissa epätyypillistä työtä tehdään vastoin omaa tahtoa?
Suuri osa keskustelijoista vastustaa epätyypillisten työsuhteiden kuten osa-aikatyön, määräaikaistyön ja vuokratyön lisääntymistä. Tämän hetkisen laman myötä niin vakituisen kuin yleensäkin työn saaminen ja säilyttäminen on kuitenkin entistä hankalampaa. Moni näkee työn koneistumisen ja automatisoitumisen vähentävän työpaikkoja jatkuvasti ja väistämättä. Myös yleinen tehokkuusajattelu aiheuttaa paineita solmia epätyypillisiä työsuhteita, sillä vakituiseen työntekijään sitoutuminen voi olla työnantajalle liian suuri riski. Osa näkee pätkätyötä tarvittavan puskuroimaan työvoiman kysynnän vaihteluita. Jotta vakituinen työ olisi mahdollista joillekin, tulee toisten olla pätkätöissä. Epätyypillisiä työsuhteita syntyy myös itsessään myönteisten työelämän joustojen kääntöpuolena eli perhevapaat, lomat ja vuorotteluvapaat synnyttävät lyhytaikaisen työvoiman tarvetta.
Vaikka epätyypilliset työsuhteet koetaankin joissain olosuhteissa väistämättömiksi, nähdään niiden käytössä myös paljon epäkohtia. Erityisesti julkisella sektorilla määräaikaisten työsuhteiden käyttö on suhteettoman yleistä. Esimerkiksi yliopistoissa määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan jopa vuosikymmeniä ilman perusteltuja syitä. Terveydenhuoltoalalla pätkätöiden ketjutus on tavallista, vaikka työvoimantarve on ilmeinen. Myös opetus- ja palvelualalla epätyypillisten työsuhteiden suosiminen koetaan vastuuttomaksi.
Sen lisäksi, että epätyypillisten työsuhteiden tulee olla perusteltuja, tulisi niiden epävarmuutta kompensoida taloudellisesti. Työn pirstaleisuutta voitaisiin korvata tavallista korkeammalla palkalla ja muilla eduilla, kuten eläkkeen nopeammalla kertymisellä. Lainsäädännöllä ja työehtosopimuksilla voitaisiin paitsi turvata pätkätyöntekijöiden asema myös edesauttaa vakituisten työsuhteiden syntyä epätyypillisten sijasta.
Keskustelussa esiintyy myös näkemys, jonka mukaan valtiovallalla on vain rajalliset ellei jopa olemattomat mahdollisuudet vaikuttaa epätoivottuun työurien pirstaloitumiseen. Lähinnä yksilöt itse voivat vaikuttaa tilanteeseen henkilökohtaisilla ratkaisuillaan. Useat mainitsevat, että ratkaisu voisi olla vapaaehtoinen siirtyminen työmarkkinoiden ulkopuolelle esimerkiksi perheen tai opiskelun pariin. Pätkätöiden epävarmuudesta kärsivien jättäytyminen työelämän ulkopuolelle voitaisiin nähdä osoituksena siitä, että työurien pirstaloitumiseen johtava kehitys on kestämätöntä.
Pätkätyöläisen heikko asema
Keskustelussa nousee vahvasti esille ihmisten omat, useimmiten kielteiset kokemukset epätyypillisestä työstä. Pätkätöiden ja työttömyysturvan yhteensovittaminen on monimutkaista ja jatkuva virastoissa asioiminen koetaan raskaaksi ja jopa nöyryyttäväksi. Epätyypillistä työtä tekevien yhteiskunnallinen asema näyttäytyy tavallista heikompana, ja esimerkiksi lainan saaminen ja asunnon hankkiminen voi olla hankalaa. Taloudellinen epävarmuus vaikeuttaa yleisestikin tulevaisuuden suunnittelua.
Usea keskustelija kokee alemmuutta työuran pirstaloitumisen ja työttömyyden seurauksena. Työmotivaation kerrotaan heikentyneen ja aina uudelleen ja uudelleen vaadittava uuteen työhön oppiminen ja sopeutuminen kuvataan uuvuttavana. Pätkätöiden kerrotaan aiheuttavan psyykkisiä ongelmia kuten ahdistusta, turvattomuuden tunnetta ja masentuneisuutta.
Pätkätyöläisyys ja vakituisten töiden saamisen vaikeus nähdään useimmiten erityisesti nuorten, lapsentekoiässä olevien naisten ongelmana. Pahimmillaan lapsentekosuunnitelmat saattavat jopa kariutua pirstaleisissa työsuhteissa. Esille nousee epäilys siitä, onko työnantajien taloudellinen vastuu perhevapaista mielekäs. Kokemuksen mukaan nainen ei ole koskaan oikean ikäinen työhaastattelussa eikä ihmisen normaalille elämänkaarelle näytä olevan tilaa nykyisessä työelämässä. Toisaalta yhtälailla miehet voivat kokea pätkätöiden vaikeuttavan perheen perustamista.
Pätkätyöläiset näkevät pirstaloituneen ansioluettelon hankaloittavan työnhakua, sillä heidän kokemustensa mukaan useimmat työnantajat arvostavat edelleen aukotonta työuraa. Työnantajien kerrotaan ihmettelevän ansioluettelon pirstaleisuutta, vaikka he itsekin tarjoavat vain pätkätyötä. Toisaalta pirstaleinen ansioluettelo voi myös olla valtti työnhaussa ja kertoa työntekijän aktiivisuudesta, sopeutuvaisuudesta ja kyvystä kehittyä.
Vuokratyölle tarvitaan pelisäännöt
Vuokratyöfirmoja pätkätyöläiset kritisoivat kovasanaisestikin työntekijöiden hyväksikäytöstä ja vastuuttomasta toiminnasta, jolle kaivattaisiin selkeät pelisäännöt. Monet puhuvat jopa nykyajan orjatyöstä ja vaativat vuokratyön kieltämistä lailla. Toisaalta keskustelussa esiintyy myös myönteisiä vuokratyöntekijöiden kokemuksia, ja vuokratyön kuten lyhytkestoisen työn yleensäkin nähdään soveltuvan hyvin esimerkiksi opiskelijoille. Useiden mielestä vuokratyöntekijöiden asema tulisi kuitenkin turvata lainsäädännöllä. Vuokratyöfirmat pitäisi velvoittaa maksamaan työntekijöilleen takuupalkkaa silloin, kun niillä ei ole tarjota työtä. Myöskään sellaisia työsopimuksia, joissa viikoittainen työaika voi vaihdella 0-40 tunnin välillä, ei tulisi sallia. Myöskään muissa kuin vuokratyösuhteissa tällaisia niin sanottuja nollasopimuksia ei tulisi käyttää.
Vuokratyönteon ongelmiksi koetaan tavallista vähäisempi palkka, työterveyshuollon ja lomaoikeuden puuttuminen, huonompi asema tilaajayrityksessä, työvuorojen ja työansioiden ennakoimattomuus, turvaton asema vuokratyöyrityksessä ja työmotivaation sekä työhön sitoutumisen heikentyminen. Ongelmia aiheuttaa esimerkiksi niin työvuorojen jääminen kannattamattoman lyhyiksi kuin venyminen pitkiksi ilman ylityökorvauksia.
Yleisesti ottaen epätyypillisen työn tekoa voitaisiin helpottaa edistämällä suoria kontakteja työntekijöiden ja työnantajien välillä esimerkiksi työntekijä- ja yrityspankkeja kehittämällä. Työpaikkailmoittelun läpinäkyvyyttä tulisi parantaa, jotta työnhakijat olisivat tasa-arvoisemmassa asemassa keskenään. Vuokratyöfirmojen nähdään usein olevan turhia ja kalliita välikäsiä niin vuokratyöntekijöiden kuin tilaajayritystenkin näkökulmasta.
Turvaa ja kannustusta pirstaloituneisiin työuriin
Työurien pirstaloituminen ei aina itsessään ole ongelma, vaan sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän ja verotuksen soveltumattomuus muuttuneisiin työmarkkinoihin. Yhteiskunnan turvaverkot ja palvelut eivät ikään kuin tunnista pätkätyöläisyyttä. Esimerkiksi luovan työn tekijät ovat huolissaan toimeentulostaan eikä heitä useinkaan osata neuvoa virastoissa ja terveyspalveluissa.
Keskustelijat kaipaavat konkreettisia muutoksia nykyiseen sosiaali- ja työttömyysturvaan, joka ei nykyisellään kannusta lainkaan epätyypillisten töiden tekemiseen. Työttömyysturvan karenssia pidetään epäoikeudenmukaisena ja soviteltua päivärahaa toimimattomana. Ratkaisu voisi olla palaaminen vanhaan malliin, jossa työssäolopäiviltä sai palkan ja työttömyyspäiviltä täyden työttömyyskorvauksen. Toisaalta tilannetta voitaisiin helpottaa nostamalla työttömyysturvaa määriteltäessä huomioitavien palkkioiden ylärajaa tai työttömyysturvaa voitaisiin maksaa lyhyiden, esimerkiksi alle puoli vuotta kestävien työsuhteiden ajan.
Useat ehdottavat lomapankkijärjestelmän ja työterveyshuollon kehittämistä epätyypillisissä työsuhteissa oleville. Nämä uudistukset lisäisivät työtilanteen mukaista joustoa ilman ansionmenetystä, vähentäisivät työttömyyttä ja siitä aiheutuvia kustannuksia sekä edistäisivät työhyvinvointia.
Moni keskustelija kaipaa joustavampaa sekä yrittäjyyden että yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistämisen tukemista. Usean mukaan ilmapiiri Suomessa ei ole yrittäjäystävällinen, vaan laeilla, säännöillä ja maksuilla on tehty yrittäminen vaikeaksi. Lainsäädännöllä tulisi tehdä kaikenlaisesta, myös pienimuotoisesta, yritteliäisyydestä kannattavaa. Turhia yrittäjäriskejä voitaisiin poistaa ja toimiva työttömyysturvajärjestelmä voisi kompensoida epävarmoja kausia. Yrittäjille voitaisiin maksaa tilapäisesti työttömyyskorvauksen kaltaista rahaa niiltä kausilta, kun heillä ei ole tuloja yrityksestään. Erityisesti pienyrittäjyyttä voitaisiin tukea verohelpotuksilla ja uudistamalla yrittäjän eläkevakuutuksen lainsäädäntöä. Niin yrittäjien ansiosidonnainen työttömyysturva kuin YEL-eläkevakuutus koetaan kalliina ja hankalana esimerkiksi freelancereiden ja itsensä työllistävien tilanteessa. Mikroyrittäjyyden edistäminen olisi yksi vaihtoehto tukea työn monimuotoisuutta. Tällä hetkellä toiminimiyrittäjän asema on kovin turvaton.
Toisaalta nykyisen byrokraattiseksi ja kalliiksi koetun järjestelmän korjaamiseksi ehdotetaan useissa viesteissä perustulon tai kansalaispalkan kehittämistä. Kansalaispalkan myötä työnteko ja opiskelu olisi aina kannattavampaa kuin työttömyys. Erilaiset perustulomallit tulisi ottaa tarkastelun kohteeksi, sillä yksinkertaisemmasta, selkeämmästä ja läpinäkyvämmästä järjestelmästä hyötyisi koko yhteiskunta.
Työttömien aktivoinnin sen sijaan ei juuri koeta lisäävän turvaa ja kannustusta pirstaloituneilla työurilla. Työttömien vaatiminen osallistumaan sanktioiden uhalla työvoimapoliittisiin tukitoimiin ja tämän "ilmaisen" työvoiman tarjoaminen työnantajille on hyödytöntä niin yhteiskunnan kuin yksilönkin kannalta. Keskustelussa painotetaan, että kaikesta työstä on saatava asianmukainen palkka ja eläkkeen on kerryttävä. Kaiken työn tulisi olla kannattavaa ja vapaaehtoista.
Työelämän muutos voi olla mahdollisuus
Keskustelussa nousevat esiin myös työelämän muutoksen myönteiset puolet. Monien keskustelijoiden mukaan ei tulisi yrittää väkisin taistella muutosta vastaan, vaan pikemminkin pyrkiä sopeutumaan ja näkemään epätyypillisten työsuhteiden tarjoamat mahdollisuudet. Muutoksen taustalla voidaan nähdä olevan suomalaisen yhteiskunnan vähittäinen siirtyminen kohti informaatioyhteiskuntaa, jossa teollisuusyhteiskunnalle tyypilliset työsuhteet eivät kenties olekaan enää normi. On luotava uusi ajattelumalli, jonka mukaan epätyypillinen työ voi edesauttaa ihmisten työkokemuksen ja osaamisen monipuolistumista ja ammattitaidon ylläpitämistä. Koulutusjärjestelmän tulisi olla nykyistä dynaamisempi ja koulutusten sekä lyhyempiä että paremmin työelämän tarpeisiin räätälöityjä.
Keskustelijat muistuttavat, että osalle ihmisistä epätyypillinen työ on luonnollista ja ennen kaikkea voimavara. Tietotekniikan kehittymisen myötä työnteko ei kuitenkaan ole enää niin vahvasti sidoksissa paikkaan ja aikaan. Esimerkiksi luovilla aloilla ja freelancereilla työuran pätkätyöläisyys ja työskentely työsuhteessa ja yrittäjänä samanaikaisesti tai limittäin on yleistä. Tulevaisuudessa pätkätyöläisyys voisikin muistuttaa entistä enemmän yrittäjätoimintaa, jolloin omaa osaamistaan voisi myydä yritysluonteisesti pakettina eri tahoille. Esimerkiksi osuuskuntatyyppiset ratkaisut voisivat toimia yhtenä työnteon mallina.
Moni keskustelija perää yleensäkin työn ja hyvinvoinnin tasaisempaa jakamista yhteiskunnassa. Työtä ja työttömyyttä tulisi kierrättää nykyistä enemmän, jolloin myös raha ja vapaa-aika jakaantuisivat laajemmin. Esille nouseekin ajatus siitä, että niin työntekijöiden kuin työnantajien tulisi omaksua vahvemmin työn jakamisen periaate, jolloin pirstaleista työuraa ei nähtäisi enää millään tavalla poikkeavana. Keskustelussa kaivataan laajempaa ja monimuotoisempaa työn ja tekemisen yhteiskunnallista arvostusta. Esimerkiksi luovalla työllä, kulttuurilla ja taiteilla voisi olla paljon annettavaa niin työmarkkinoiden joustavuuden kehittämiselle kuin koko yhteiskunnalle.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
HS: Tuloerot rakentavat luokkayhteiskuntaa
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Tuloerot+rakentavat+luokkayhteiskuntaa/1135262827283/?ref=fb-share
"Tuloerot rakentavat luokkayhteiskuntaa
Viimeisiä kuukausiaan istuvan hallituksen ohjelmaan on kirjoitettu lupaus, ettei ketään jätetä yksin. Pienimpien eläkkeiden korottamista lukuun ottamatta se jää korulauseeksi. Köyhyysrajan alapuolelle jääneiden lapsiperheiden määrä on tämän hallituskauden aikana kasvanut, samoin kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä.Suomalainen sosiaalipoliittinen omatunto herää perin hitaasti. Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet jo viimeiset viisitoista vuotta, mutta vasta nyt asia on alettu mainita juhlapuheissa. Konkreettisiin tekoihin ilmiön pysäyttämiseksi tai edes hillitsemiseksi ei vielä ole ryhdytty eikä edes suunniteltu ryhdyttävän.
Kaikkein vaikeimpaan asemaan joutuneiden ihmisten turvaksi säädetyn toimeentulotuen tasoa ei ole korotettu. Koulutukseen tai työhön osallistumattomilta nuorilta tukea on päinvastoin leikattu.
Kiusallista tahraa yritetään pestä käsistä sälyttämällä kuntien jo valmiiksi ylityöllistetylle sosiaaliväelle velvollisuus taluttaa kouluista pudonneet ja monista ongelmista kärsivät nuoret takaisin keskivertonuorelle mitoitettuun opinto- ja työputkeen.
Viime vuoden lopussa julkistettiin verotyöryhmän raportti, joka ei näytä kaventavan tuloeroja – pikemminkin päinvastoin. Työryhmä pienentäisi palkkaveroa mutta kiristäisi arvonlisäveroa, kiinteistöveroa ja valmisteveroja. Kun vain ansiotuloverotus kevenisi, eläkkeiden ja sosiaalitukien varassa elävät jäisivät jälkeen ja tuloerot kasvaisivat.
Koska köyhimpien ihmisten on pakko käyttää rahoistaan suhteellisesti suurempi osa välttämättömyystarvikkeisiin, kuten ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin, työryhmän esityksen sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus korostuu entisestään.
Tuloerojen kasvun ikävät seuraukset köyhimmissä väestöryhmissä eivät näytä häiritsevän sitä väestönosaa, joka istuu työryhmissä luomassa kansantalouden suuntaviivoja. Vielä muutama vuosi sitten Suomessa oltiin avoimesti sitä mieltä, että tuloerot saavatkin kasvaa, kunhan köyhimpien käytettävissä olevat varat eivät sentään vähene.
Tuloerojen kasvu ei tarkoita vain sitä, että rikkaimpien ihmisryhmien tulot kasvavat entisestään ja köyhimpien tulot pysyvät ennallaan tai niiden ostovoima pienenee.
Tuloerojen kasvu rakentaa yhteiskuntaan kerroksia, joissa kaikenlaisten mahdollisuuksien erot kasvavat lopulta niin suuriksi, ettei eri ryhmillä ole yhtenäistä kulttuuria, kieltä eikä taitoja työskennellä yhdessä. Silloin on mahdotonta kuvitella, että kansan kaikki kerrokset löytäisivät yhteiset tavoitteet, puhumattakaan yhteisistä menetelmistä, joilla koko kansan hyvinvointia yritettäisiin kohentaa.
Joulun alla ilmestyneessä Talous & Yhteiskunta -lehdessä kolme asiantuntijaa arvioi, miten voitaisiin parhaiten edistää työllisyyttä. Työllisyyttä kasvattamalla tuloeroja olisi mahdollista kaventaa tehokkaammin kuin käyttämällä vastaava raha tulonsiirtoihin.
Asiantuntijat vetoavat monien tunnettujen tutkijoiden, muiden muassa modernin kapitalismin kriitikon Hyman P. Minskyn, ajatuksiin. Hänen mukaansa politiikan päätavoitteeksi tulisi kasvuhakuisuuden sijasta ottaa työllisyys, sillä hyvä työllisyys johtaa vääjäämättä myös talouskasvuun.
Työllisyysaste voidaan pitää hyvänä julkisilla ohjelmilla, sillä vain julkisella sektorilla on kyky ylläpitää tarjontaan mukautuvaa työn kysyntää.
Työelämän muuttuminen koulutusta, nopeutta ja tehokkuutta korostavaksi on pudottanut joukon aiemmin töitä tehneitä ihmisiä työelämän ulkopuolelle. Kun kunnat samaan aikaan kilpailuttavat ja ulkoistavat toimintojaan yhä enemmän, niiden mahdollisuus työllistää omia asukkaitaan heikkenee.
Mitä vähemmän julkinen sektori työllistää niitä ihmisiä, jotka eivät kilpailutalouden töihin kelpaa, sitä suurempiin tulonsiirtoihin pitää varautua.
Tulonsiirtojen ongelmana ovat kannustinloukut, jotka joskus suorastaan ohjaavat ihmisiä pysymään työelämän ulkopuolella siksi, ettei työstä jää käteen mitään lisätuloa tai tulot jopa pienenevät.
Kun puhutaan tuloerojen kasvattamisen seurauksista, puhutaan niistä ihmisistä, jotka tehokkuuteen, tuottavuuteen ja kilpailuun vedoten on syrjäytetty siitä maailmasta, jossa päätökset heidän kohtalostaan tehdään.
Presidentti Tarja Halonen varoitti uudenvuoden puheessaan arvojen kovenemisesta ja kaiken mittaamisesta rahalla. Hän muistutti, että jokaisella on myös ihmisarvonsa.
Viimeiset 15 vuotta rahan arvo on korostunut myös hyvinvointipalveluiden järjestämisessä. Päiväkotien käyttöasteen pitää lähennellä sataa, vanhusten hoito tulee sitä edullisemmaksi, mitä vähemmän hoitajia on vuorossa, ja opetuskin halpenee, jos luokkiin ahdetaan yli 30 lasta.
Kun hyvinvointierot ovat räjähtäneet silmille ja niiden tiedetään kaiken aikaa kasvavan, korrektiin käytökseen on alkanut kuulua, että ne mainitaan juhlapuheissa. Puhuja, joka mainitsee tulo- ja hyvinvointierojen kasvun ainakin kaksi kertaa yhden juhlapuheen aikana, katsoo tehneensä asian eteen jo sen, mitä kykenee.
On eri asia ryhtyä kaventamaan tulo- ja hyvinvointieroja kuin puhua niistä. Erojen kaventaminen vaatisi, että niiden syyt tunnustettaisiin ja tutustuttaisiin siihen maailmaan, joka sijoittuu tuloeroyhteiskunnan alapäähän. Siellä valinnan mahdollisuudet ovat pienet eikä arvostusta tunneta.
Kiihtyvän eriarvoistumisen soisi nousevan kevään vaaliteemaksi. Puolueiden pitäisi esittää selvästi, hyväksyvätkö ne erojen kasvattamisen vai eivät. Jos eroja halutaan kaventaa, pitää tuoda selvästi esille keinot, joilla tavoitteeseen päästään. Pelkkä maininta juhlapuheessa ei enää riitä."
tiistai 4. tammikuuta 2011
Kirjeeni Kuvataideakatemian opettajat-sähköpostilistalle
Seuraavassa kirjeeni Kuvataideakatemian tuntiopettajat-sähköpostilistalle
Hei,
terveiset muun muassa tuntiopettajien asemaa taidekorkeakouluissa ajavasta Kokeellisten taiteiden nomadisesta akatemiasta! Tuntiopettajien status toimii vaa´ankielenä yliopistouudistuksen mullistuksissa ja sivistysyliopiston säilymisen tai hajottamisen kysymyksessä, kuten esimerkiksi Helsingin yliopistosta kantautuneita huolestuneita uutisia seuratessa on havaittavissa.
Lisäksi se liittyy myös suomalaista yhteiskuntaa kahtia repivään insider-outsider -jakoon, josta oheeseen linkittämäni viime vuonna ilmestynyt Kelan raportti tarjoaa sosiaalipolitiikan näkökulmasta tärkeää luettavaa.
Verrattuna Helsingin yliopiston tilanteeseen, tuntiopettajien asema Kuvataideakatemiassa on nykyisellään entistä parempi. Päivi Takala kertoi viime vuonna rehtorin ilmoituksen tuntiopetuksen palkan noususta viime vuoden elokuussa mikä oli positiivinen asia. Lisäksi hallinnosta kerrottiin että syksyllä otettaisiin käyttöön työsopimukset - en tiedä onko se toteutunut. Parantamisen varaa kuitenkin on, erityisesti työterveydenhuollon suhteen ja erittäin pitkäaikaisen, jatkuvan tuntiopetuksen määräaikaistamisen paineiden tiimoilta (jota esimerkiksi OAJ pitää suositeltavana). Tulevan vuoden tehtäviä voisikin Kuvataideakatemian suhteen olla tarkastaa näitä asioita. Monet asiat, jotka aikaisemmin on esitetty mahdottomina, ovatkin itse asiassa hyvin mahdollisia ja usein kysymys on vain tahdosta jota voidaan pitää juuri osana sitä "yhteen kuvaan katsomista", jota Kuvataideakatemian strategiassakin painotetaan - sanalla sanoen toimintatavoiltaan ja arvoiltaan terveestä työyhteisöstä. Siksi olisi hyvä saada esille mahdollisten asioiden todelliset ehdot ja rajat.
Tässä linkki mainitsemaani Kelan raporttiin:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17612/Hyvinvoinnin_turvaamisen_rajat.pdf?sequence=1
Seuraavassa lainaus raportista:
”Luulimme, että Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio”, totesivat ulkomaiset asiantuntijat kommenttiensa aluksi. Suurin hämmästys ja ihmettely liittyi suomalaisen yhteiskunnan voimakkaaseen jakaantumiseen sisä- ja ulkopuolisiin (insider vs. outsider). Tämä työmarkkinoihin perustuva jako on oraakkelien
mukaan nähtävissä niin sosiaalisissa tulonsiirroissa kuin useissa
keskeisimmissä palvelujärjestelmissäkin – selvimpänä esimerkkinä
terveyspalvelut, jotka jakaantuvat perusterveydenhuoltoon ja
työpaikkaterveydenhuoltoon. Näiden yleisteemojen kautta asiantuntijat kiinnittivät huomiota tuloerojen ja köyhyyden kasvuun, suuriin terveyseroihin, nuorten asemaan, sosiaalipoliittisten järjestelmien – ennen muuta perhepolitiikan – sukupuolivaikutuksiin sekä eläkepolitiikan tuleviin haasteisiin. Oman pohdintansa aiheuttivat myös sosiaaliturvajärjestelmän koordinaation ongelmat.
Ne suomalaiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole mukana työmarkkinoilla, näyttävät syrjäytyvän niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä takaa suhteellisen hyvät edut sisäpuolisille, mutta työmarkkinoiden ulkopuolisten toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut perusturvaetuudet ovat kansainvälisesti, pohjoismaisista vertailuista puhumattakaan, suhteellisen heikot. Lisäksi perusturvan varassa olevien määrä on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tilanne näkyy kasvavina köyhyyslukuina ja eriarvoisuuden lisääntymisenä. Vaikka myös monissa muissa
länsimaissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus on lisääntynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, Suomessa lisääntyminen on ollut erityisen nopeaa. Suurelta osin tuloerojen kasvu liittyy Suomen veropoliittisiin ratkaisuihin ja sosiaalipolitiikkaan kohdistuneisiin leikkauksiin ja vasta toissijaisesti ylimmän tuloryhmän bruttoansioitten räjähdysmäiseen kasvuun. Asiantuntijat arvioivat, että mikäli Suomi haluaa vielä kuulua pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ryhmään, tuloerojen kehitykseen on puututtava. Oma erityisongelmansa on sosiaaliturvaetuuksilla elävien suuri köyhyysriski, joka on Suomessa suurempi kuin esimerkiksi Tanskassa tai Ruotsissa.
Suomessa on kiinnitetty paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukselliseen kestävyyteen, ja huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt hyvinvointivaltion sosiaalinen kestävyys. Tässä voidaan havaita selkeä ero esimerkiksi suomalaisen Sata-komitean kannanottojen ja muutamaa vuotta aiemmin toimineen Tanskan hyvinvointikomitean välillä. Toki tanskalaisessa
hyvinvointikomiteassakin kiinnitettiin paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukseen, mutta samalla tarkasteltiin hyvin yksityiskohtaisesti erilaisilla simulaatiomalleilla ehdotettujen toimenpiteitten tulonjaollisia ja sukupuolivaikutuksia. Tässä suhteessa Suomen Sata-komitea on ollut markkinavetoisempi ja sen toimintaa ovat ohjanneet Tanskan komiteaa voimakkaammin työmarkkinaosapuolten intressit.
Sosiaalipolitiikka näyttäytyy Suomessa yleensä pelkkänä kustannustekijänä, eikä sen ole katsottu olevan merkittävä sosiaalisen ja inhimillisen pääoman varmistaja. Luonnonrikkauksiltaan köyhän maan tärkeimmäksi voimavaraksi voidaan kuitenkin arvioida terve ja hyvin koulutettu väestö, yhteiskunta, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa. Tämä ajatus ei kommentaattoreiden mielestä toteudu Suomessa. Sosioekonomiset terveyserot ovat selkeästi suuremmat kuin naapurimaassa Ruotsissa. Lisäksi terveydenhuoltojärjestelmä, joka toimii insider–outsider-jaon pohjalta, lisää terveyseroja entisestään. Terveyserojen kaventamista pidettiin yhtenä tärkeimpänä tulevaisuuden tehtävänä."
Kokeellisten taiteiden nomadisen akatemian tuntiopettajat-blogin osoite on
http://tuntiopettajat.blogspot.com
Entistä parempaa uutta vuotta toivottaen,
Kari Yli-Annala
Hei,
terveiset muun muassa tuntiopettajien asemaa taidekorkeakouluissa ajavasta Kokeellisten taiteiden nomadisesta akatemiasta! Tuntiopettajien status toimii vaa´ankielenä yliopistouudistuksen mullistuksissa ja sivistysyliopiston säilymisen tai hajottamisen kysymyksessä, kuten esimerkiksi Helsingin yliopistosta kantautuneita huolestuneita uutisia seuratessa on havaittavissa.
Lisäksi se liittyy myös suomalaista yhteiskuntaa kahtia repivään insider-outsider -jakoon, josta oheeseen linkittämäni viime vuonna ilmestynyt Kelan raportti tarjoaa sosiaalipolitiikan näkökulmasta tärkeää luettavaa.
Verrattuna Helsingin yliopiston tilanteeseen, tuntiopettajien asema Kuvataideakatemiassa on nykyisellään entistä parempi. Päivi Takala kertoi viime vuonna rehtorin ilmoituksen tuntiopetuksen palkan noususta viime vuoden elokuussa mikä oli positiivinen asia. Lisäksi hallinnosta kerrottiin että syksyllä otettaisiin käyttöön työsopimukset - en tiedä onko se toteutunut. Parantamisen varaa kuitenkin on, erityisesti työterveydenhuollon suhteen ja erittäin pitkäaikaisen, jatkuvan tuntiopetuksen määräaikaistamisen paineiden tiimoilta (jota esimerkiksi OAJ pitää suositeltavana). Tulevan vuoden tehtäviä voisikin Kuvataideakatemian suhteen olla tarkastaa näitä asioita. Monet asiat, jotka aikaisemmin on esitetty mahdottomina, ovatkin itse asiassa hyvin mahdollisia ja usein kysymys on vain tahdosta jota voidaan pitää juuri osana sitä "yhteen kuvaan katsomista", jota Kuvataideakatemian strategiassakin painotetaan - sanalla sanoen toimintatavoiltaan ja arvoiltaan terveestä työyhteisöstä. Siksi olisi hyvä saada esille mahdollisten asioiden todelliset ehdot ja rajat.
Tässä linkki mainitsemaani Kelan raporttiin:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17612/Hyvinvoinnin_turvaamisen_rajat.pdf?sequence=1
Seuraavassa lainaus raportista:
”Luulimme, että Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio”, totesivat ulkomaiset asiantuntijat kommenttiensa aluksi. Suurin hämmästys ja ihmettely liittyi suomalaisen yhteiskunnan voimakkaaseen jakaantumiseen sisä- ja ulkopuolisiin (insider vs. outsider). Tämä työmarkkinoihin perustuva jako on oraakkelien
mukaan nähtävissä niin sosiaalisissa tulonsiirroissa kuin useissa
keskeisimmissä palvelujärjestelmissäkin – selvimpänä esimerkkinä
terveyspalvelut, jotka jakaantuvat perusterveydenhuoltoon ja
työpaikkaterveydenhuoltoon. Näiden yleisteemojen kautta asiantuntijat kiinnittivät huomiota tuloerojen ja köyhyyden kasvuun, suuriin terveyseroihin, nuorten asemaan, sosiaalipoliittisten järjestelmien – ennen muuta perhepolitiikan – sukupuolivaikutuksiin sekä eläkepolitiikan tuleviin haasteisiin. Oman pohdintansa aiheuttivat myös sosiaaliturvajärjestelmän koordinaation ongelmat.
Ne suomalaiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole mukana työmarkkinoilla, näyttävät syrjäytyvän niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä takaa suhteellisen hyvät edut sisäpuolisille, mutta työmarkkinoiden ulkopuolisten toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut perusturvaetuudet ovat kansainvälisesti, pohjoismaisista vertailuista puhumattakaan, suhteellisen heikot. Lisäksi perusturvan varassa olevien määrä on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tilanne näkyy kasvavina köyhyyslukuina ja eriarvoisuuden lisääntymisenä. Vaikka myös monissa muissa
länsimaissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus on lisääntynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, Suomessa lisääntyminen on ollut erityisen nopeaa. Suurelta osin tuloerojen kasvu liittyy Suomen veropoliittisiin ratkaisuihin ja sosiaalipolitiikkaan kohdistuneisiin leikkauksiin ja vasta toissijaisesti ylimmän tuloryhmän bruttoansioitten räjähdysmäiseen kasvuun. Asiantuntijat arvioivat, että mikäli Suomi haluaa vielä kuulua pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ryhmään, tuloerojen kehitykseen on puututtava. Oma erityisongelmansa on sosiaaliturvaetuuksilla elävien suuri köyhyysriski, joka on Suomessa suurempi kuin esimerkiksi Tanskassa tai Ruotsissa.
Suomessa on kiinnitetty paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukselliseen kestävyyteen, ja huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt hyvinvointivaltion sosiaalinen kestävyys. Tässä voidaan havaita selkeä ero esimerkiksi suomalaisen Sata-komitean kannanottojen ja muutamaa vuotta aiemmin toimineen Tanskan hyvinvointikomitean välillä. Toki tanskalaisessa
hyvinvointikomiteassakin kiinnitettiin paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukseen, mutta samalla tarkasteltiin hyvin yksityiskohtaisesti erilaisilla simulaatiomalleilla ehdotettujen toimenpiteitten tulonjaollisia ja sukupuolivaikutuksia. Tässä suhteessa Suomen Sata-komitea on ollut markkinavetoisempi ja sen toimintaa ovat ohjanneet Tanskan komiteaa voimakkaammin työmarkkinaosapuolten intressit.
Sosiaalipolitiikka näyttäytyy Suomessa yleensä pelkkänä kustannustekijänä, eikä sen ole katsottu olevan merkittävä sosiaalisen ja inhimillisen pääoman varmistaja. Luonnonrikkauksiltaan köyhän maan tärkeimmäksi voimavaraksi voidaan kuitenkin arvioida terve ja hyvin koulutettu väestö, yhteiskunta, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa. Tämä ajatus ei kommentaattoreiden mielestä toteudu Suomessa. Sosioekonomiset terveyserot ovat selkeästi suuremmat kuin naapurimaassa Ruotsissa. Lisäksi terveydenhuoltojärjestelmä, joka toimii insider–outsider-jaon pohjalta, lisää terveyseroja entisestään. Terveyserojen kaventamista pidettiin yhtenä tärkeimpänä tulevaisuuden tehtävänä."
Kokeellisten taiteiden nomadisen akatemian tuntiopettajat-blogin osoite on
http://tuntiopettajat.blogspot.com
Entistä parempaa uutta vuotta toivottaen,
Kari Yli-Annala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
