Se alkoi kirjailija Sofi Oksasen ja Kustantamo WSOYn kiistasta. Puhuttiin "potkuista" ja "irtisanomisesta" vaikka kysymyksessä oli kirjailijan ja kustantajan välisen sopimuksen tekemättä jättäminen kirjailijan tulevasta tuotannosta. Otsikot tuntuivat vääriltä mutta silti jotenkin oikeilta. Riita peitti alleen jotain pinnan alla tapahtuvaa. Eihän Oksasen tapaus edes ollut sinänsä uniikki. Selvisi, että henkilökemiasta päästiin suurempiin rakenteellisiin muutoksiin, joissa näytti olevan kyse kuukausipalkkalaisten ja siten paremmassa oikeusturvassa olevien keskeisestä kädenväännöstä.
Mutta tämäkin osoittautui vielä puutteelliseksi tiedoksi koko kuviosta, jonka taustalla oli kovin käsin tehty organisaatiouudistus. Sanoma / WSOY -konsernin johtaja marssitettiin esiin "koko sivun ilmoituksessa", kulttuurisivuja paremmin pikemminkin taloussivulle sopivassa haastattelussa oikeuttamaan käynnissä olevat kovat otteet. Lopuksi saimme lukea 29 työntekijän irtisanomisesta sekä siitä pelolla hallitsevasta paranoidista työpaikkakulttuurista, jota WSOY:llä tällä hetkellä harjoitetaan.
Lopputulosta arvioidessa vaikuttaa sillä että kirjallisuuden / taiteen WSOY:lla ovat korvanneet ylikansalliset tieto- ja oppikirjat maailmanlaajuisessa bisneksessä. Markkinahenkisten toimitusjohtajien mielenrauha on tärkeämpää kuin Oksasen seuraavasta kirjasta mahdollisesti saatava satatuhatta tai edes prosenttilaskun osaaminen ("Luotan Baijarsiin 200%"). Kirjallisuus / taide on loppupeleissä niin vähäinen bisnes että kirjailijoiden / taiteilijoiden yli voidaan aina kävellä. Ehkä pienemmillä kulttuurin toimijilla on taas mahdollisuutensa kun on pakka revitty raadollisesti auki. Jostain kohtalon oikusta WSOY julkaisee kuitenkin Juha Seppälän kaltaisia kriittisiäkin kirjailijoita ("He pelkäsivät koko ajan, että he eivät olleet ketään, että heitä ei ollut olemassa, että he ja heidän kaltaisensa olivat syntyneet jäädäkseen markkinoilla toistensa, kaltaistensa jalkoihin").
Kysynpä vielä: sanoiko viimeisen sanan tässä Lehti? Vai Tarja Nurmi, joka Facebook-keskustelussa kiteytti tilannetta seuraavasti: "...ihmisten huono kohtelu alkaa olla jotenkin sallittua yhteiskunnassamme. poisäänestysohjelmat opettavat sellaista kulttuuria, että pois äänestetty vain hiljaa menee heti pois ja kiittää vielä iloisena saamastaan mahdollisuudesta- ja sitten saman kulttuurin kanssa nenä ruudussa kasvanut uusi sukupolvi toimii myös keskiasteen johtajatehtävissä juuri niin, ettei ihmisten kohtelussa ole mitään rajaa - tai kohtelematta jättämisessä. Nuoremmat välijohtajat on helppo saada toimimaan kuinka tökerösti tahansa - heidät on kasvatettu siinä hengessä. Samalla kun tällainen pois poistamisen kulttuuri on tullut hyväksytyksi, puhutaan toisaalla populistisesti rakkaudesta ja ilosta. revi siitä, rivikansalainen tai alasi ammattilainen."
Mutta tämäkin osoittautui vielä puutteelliseksi tiedoksi koko kuviosta, jonka taustalla oli kovin käsin tehty organisaatiouudistus. Sanoma / WSOY -konsernin johtaja marssitettiin esiin "koko sivun ilmoituksessa", kulttuurisivuja paremmin pikemminkin taloussivulle sopivassa haastattelussa oikeuttamaan käynnissä olevat kovat otteet. Lopuksi saimme lukea 29 työntekijän irtisanomisesta sekä siitä pelolla hallitsevasta paranoidista työpaikkakulttuurista, jota WSOY:llä tällä hetkellä harjoitetaan.
Lopputulosta arvioidessa vaikuttaa sillä että kirjallisuuden / taiteen WSOY:lla ovat korvanneet ylikansalliset tieto- ja oppikirjat maailmanlaajuisessa bisneksessä. Markkinahenkisten toimitusjohtajien mielenrauha on tärkeämpää kuin Oksasen seuraavasta kirjasta mahdollisesti saatava satatuhatta tai edes prosenttilaskun osaaminen ("Luotan Baijarsiin 200%"). Kirjallisuus / taide on loppupeleissä niin vähäinen bisnes että kirjailijoiden / taiteilijoiden yli voidaan aina kävellä. Ehkä pienemmillä kulttuurin toimijilla on taas mahdollisuutensa kun on pakka revitty raadollisesti auki. Jostain kohtalon oikusta WSOY julkaisee kuitenkin Juha Seppälän kaltaisia kriittisiäkin kirjailijoita ("He pelkäsivät koko ajan, että he eivät olleet ketään, että heitä ei ollut olemassa, että he ja heidän kaltaisensa olivat syntyneet jäädäkseen markkinoilla toistensa, kaltaistensa jalkoihin").
Kysynpä vielä: sanoiko viimeisen sanan tässä Lehti? Vai Tarja Nurmi, joka Facebook-keskustelussa kiteytti tilannetta seuraavasti: "...ihmisten huono kohtelu alkaa olla jotenkin sallittua yhteiskunnassamme. poisäänestysohjelmat opettavat sellaista kulttuuria, että pois äänestetty vain hiljaa menee heti pois ja kiittää vielä iloisena saamastaan mahdollisuudesta- ja sitten saman kulttuurin kanssa nenä ruudussa kasvanut uusi sukupolvi toimii myös keskiasteen johtajatehtävissä juuri niin, ettei ihmisten kohtelussa ole mitään rajaa - tai kohtelematta jättämisessä. Nuoremmat välijohtajat on helppo saada toimimaan kuinka tökerösti tahansa - heidät on kasvatettu siinä hengessä. Samalla kun tällainen pois poistamisen kulttuuri on tullut hyväksytyksi, puhutaan toisaalla populistisesti rakkaudesta ja ilosta. revi siitä, rivikansalainen tai alasi ammattilainen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti