Hyvää juhannusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä!, osa II

Jatkoa edelliseen postaukseen. Seuraavat lainaukset ovat suoraan OKM:n sivuilta.

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/vireilla_kulttuuri/taiteenedistamiskeskus/index.html

"5.1.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin aloitteesta taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Berndt Arell käynnisti vuoden 2009 alussa taiteen keskustoimikunnan hallinnon kehittämistyön, joka koski koko taidetoimikuntajärjestelmää, sen rakennetta, toimintaa ja asemaa valtion hallinnossa."

LÄPINÄKYVYYS - En löytänyt OKM:n sivuilta ketään muita tämän kirjoittamisessa mukana olleita nimiä kuin Wallinin ja Arellin. Eivät kai olleet kaksistaan asialla.

"5.2 Lausunnot
Taiteen keskustoimikunnan esityksestä järjestettiin 10.12.2009 kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin johdolla kuulemistilaisuus taiteen alan järjestöille ja laitoksille. Esityksestä jätettiin myös kirjallisia lausuntoja. Kuulemisesta ja kirjallisista lausunnoista on laadittu opetus- ja kulttuuriminis- teriössä yhteenveto."

LÄPINÄKYVYYS - Olisi kiva, jos jossain olisi lista näistä järjestöistä ja laitoksista, joita kuultiin. Samoin olisi mukava jos OKM:n sivuilla olisi luettavana mainittu yhteenveto, jos sellainen on tehty.

"Kuulemistilaisuudessa ja kirjallisissa lausunnoissa suhtauduttiin pääasiassa myönteisesti keskustoimikunnan kehittämisehdotuksiin. Esitysluonnos on tämän jälkeen valmisteltu virkatyönä opetus- ja kulttuuriministeriössä ja se sisältää myös useita sellaisia uudistusehdotuksia, jotka eivät olleet mukana edellä mainituissa keskustoimikunnan kehittämisehdotuksissa."

LÄPINÄKYVYYS - Mitähän ne jälkeenpäin tulleet muutokset olivat?

Jos uutiseen on uskomista lakkautettaviin jaoksiin kuuluvat myös ilmeisesti sitten myös mediataidejaos ja residenssijaos. Mitenkähän käy jatkossa mediataiteen erityisasiantuntemuksen sekä esimerkiksi niiden Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiön vierasateljeihin valittujen taiteilijoiden, joiden kuuluisi saada residenssituki Taiteen keskustoimikunnasta?

Valmisteilla olevassa laissa todetaan sirkus-, sarjakuva- ja mediataiteen uusina alueina mukaantulo ja niiden vanhaan jakoon luontevan sijoittamisen vaikeus mutta jos nyt oikein luen tätä esitystä OKM:n sivulta niin uudessa laissa poistettaisiin niiden erityisjaostot eli näiden alueiden erityisasiantuntemus, ja ne sulautettaisiin monesta eri taiteen alueesta päättäviin toimikuntiin. Miten tämä voisi muuten kuin vaikeuttaa niiden asemaa? 

Hyvää juhannusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä!

Leppoista juhannusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä! Kommentointiinkin on annettu kivasti aikaa juhannuksesta elokuun puoliväliin. (HS, Kulttuuri)

Kun asia julkistetaan keskiviikkona, sehän ei millään ehdi kuin aikaisintaan perjantain lehteen. Heinäkuun kaikki ovat lomilla, elokuussa jo kymmenes päivä on tiedotustilaisuus ja sitten on enää muutama päivä aikaa "toimijilla" kirjoittaa kommenttinsa. 

"Taidetukien jako siirtymässä nykyistä harvempien käsiin (Teemu Luukka)"

(...)

"Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet ovat saaneet valmiiksi lakiesityksen, joka muuttaisi merkittävästi tapaa, jolla valtio jakaa taiteilijoille tukia.
Esityksessä nykyisestä Taiteen keskustoimikunnasta tehtäisiin nykyistä itsenäisempi ja vahvempi virasto, jonka nimi olisi Taiteen edistämiskeskus.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä kaavaillaan, että tulevaisuudessa ministeriö keskittyisi laajojen strategioiden laatimiseen ja edistämiskeskus hoitaisi tukien jakamisen ja muun operatiivisen työn.

Keskuksen esikuva on tiedettä edistävä Suomen Akatemia.

Taiteilijoiden näkökulmasta suuri uudistus olisi se, että rahoja jakavien taidetoimikuntien ja jaosten määrä vähenisi kuudestatoista viiteen. Nykyisin yhdeksän toimikunnan lisäksi päätösvaltaisia jaoksia on seitsemän.

Nämä jaokset, kuten esimerkiksi lastenkulttuuri-, sirkustaide- ja monikulttuurisuusjaos lopetettaisiin.

Niiden tehtävät siirtyisivät uusille toimikunnille, joiden jäsenmäärää voidaan lisätä nykyisestä muutamalla henkilöllä. Taidetuista päättävien ihmisten määrä supistuisi kolmanneksella. Kirjastoapurahalautakunta ja näyttöapurahalautakunta säilyisivät.

Nykyiset 13 alueellista taidetoimikuntaa sen sijaan jatkaisivat mutta niin, että alueiden hallinto koottaisiin nykyisiä aluetoimistoja suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Uudistuksen jälkeen (Taiteen) keskustoimikunnan miljoonatuet jakaisivat arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta, esittävien taiteiden toimikunta, kirjallisuustoimikunhta, musiikkitoimikunta ja visuaalisten taiteiden toimikunta.
Tämä merkitsisi että vain elokuvaan, kuvataiteeseen, muotoiluun, näyttämötaiteeseen, arkkitehtuuriin, tanssiin ja valokuvaan erikoistuneet lautakunnat lopetettaisiin.

Uuden edistämiskeskuksen tehtäväksi aiotaan siirtää myöhemmin esimerkiksi harkinnanvaraiset valtiontuet kuten festivaalituet ja ylimääräiset taiteilijaeläkkeet, joista lopullisen päätöksen nykyisin tekee poliittisesti valittu kulttuuriministeri.

Valtion taideteosten ostoista päättävä taideteostoimikunta on tarkoitus siirtää Valtion taidemuseon yhteyteen.

Keskustoimikunnan tutkimustoiminta aiotaan yhdistää vaiheittain Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporeen, josta tulisi laaja-alainen ja nykyistä riippumattomampi kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus.

Lisäksi taiteilijaprofessorin virat muutettaisiin viisivuotisista kymmenvuotisiksi valtion taiteilija-apurahoiksi. Professori-nimitys säilyisi."

(...)

"Esitys lähtee lausuntokierrokselle, joka päättyy elokuun puolivälissä. Laki on tarkoitus saada voimaan vuoden 2011 alussa."

Karri Kokon blogi Suomen Kuvalehdessä

23.6.2010 klo 11:21

Runoilija Teemu Manninen kollegoilleen:

 ”Vallatkaa tuotantovälineet!”

Kirjailjoiden tulisi jättää kustantajansa ja 
ryhtyä itse julkaisemaan omat tekstinsä, 
arvelee runoilija Teemu Manninen.

WSOY:n ilmoitus Sofi Oksasen hylkäämisestä 
synnytti keskustelun myrskyn kirjailijakunnan 
keskuudessa. Tilannetta kuumensivat entisestään 
kustantamon johtoon kuuluvan Jacques Eijkensin 
antamat haastattelulausunnot.

Kirjailijat tyrmistyivät Eijkensin suorista puheista, 
ja hänen näkemyksensä kustantamisen realiteeteista 
koettiin hämmentävinä ja loukkaavina.

Runoilija Teemu Mannista Eijkensin sanat eivät 
sen sijaan yllättäneet. Hänen mielestään 
Eijkens on oikeassa ja hänen puheensa viestivät 
jo monta vuotta vallinneesta tilanteesta.

Manninen ilmaisi laajasti näkemyksiään 
Facebookissa virinneessä keskustelussa.

”Isot kustantajat eivät seuraa perässä, 
ne elävät jo tuota maailmaa, samoin kuin 
suurin osa kirjoja ostavista kuluttajista: 
katsokaa huviksenne myydyimpien kirjojen 
listoja ja miettikää, millaisia kirjailijoita sieltä löytyy”, 
Manninen kirjoitti.

”Ne muutokset, joita kohti Södikka nyt on menossa, 
koskevat minun käsittääkseni lähinnä sopimuksia, 
formaatteja, jakelua, tekijänoikeuksista neuvottelemista: 
kyse on tuotantoketjun rationalisoinnista 
tuotantovälineiden vaihtuessa”, Manninen arvioi.

Hullu aika vaatii hulluja tekoja

Kirjailijoiden mukaan WSOY on hyljännyt kirjailijansa 
eikä suostu markkinoimaan heitä asiallisesti, 
ellei kirjailija suostu brändättäväksi.

Mannisen mielestä nämä markkinointi-puheet 
ovat hurskastelua.

”Kustantamojen tekemä ’markkinointi’ ei Suomessa 
oikein riitä perusteluksi muuta kuin ehkä kymmenelle 
eniten myyvälle kirjailijalle”, Manninen arvioi.

Runoilijan johtopäätös oli harvinaisen selväsanainen:

”Minun mielestäni näistä isoista kustantamoista pitäisi 
joka ikisen kirjailijan kävellä ulos, nyt heti, ja perustaa 
oma. Vallatkaa tuotantovälineet!”

”Ymmärrän, että ehdotan mahdottomia, mutta 
elämme mahdotonta aikaa, joka vaatii meiltä 
jatkuvasti yhä mahdottomampi uhrauksia ja 
esittää meille yhä mielettömämpiä vaatimuksia”, 
Manninen kirjoitti.

”On käsittämätöntä, jos joku yhä kuvittelee voivansa 
tehdä sopimuksia tai neuvotella näiden baijarsien 
ja eijkensien kanssa. Järkensä menettäneelle ajalle 
ei voi vastata järjellä. On oltava vähintään yhtä hullu. 
Siksi en voi tehdä muuta kuin ehdottaa tuotantovälineiden 
haltuunottoa. Saavutetuista eduista luopumista. 
Heittäytymistä tyhjän päälle. Kirjailijaliiton lopettamista, 
tai ainakin kilpailevien ammattijärjestöjen perustamista, 
koska Kirjailijaliitto ei nykyisellään kykene eikä halua 
ajaa kaikkien kirjailijoiden asiaa”, Manninen kehotti.

”Ajaisin myös asiantuntijapiirien vaihtamista ja 
julkaisukynnyksen madaltamista yhä enemmän 
ja enemmän; päinvastoin kuin ajatellaan, mitä enemmän 
kirjoja on tarjolla, sitä varmemmin laadukkaat kirjailijat 
pääsevät esille. Ajaisin myös halvempia kirjoja, jopa 
ilmaisia kirjoja, ja ansaintamalleja, jotka liittyvät esimerkiksi 
jakelukanavien ja markkinoinnin uudistamiseen, hieman 
samalla tavalla kuin musiikkiteollisuudessa”, Manninen esitti.

Kirjailija vs. kustantamo vai kustantamo vs. työntekijät

Se alkoi kirjailija Sofi Oksasen ja Kustantamo WSOYn kiistasta.  Puhuttiin "potkuista" ja "irtisanomisesta" vaikka kysymyksessä oli kirjailijan ja kustantajan välisen sopimuksen tekemättä jättäminen kirjailijan tulevasta tuotannosta. Otsikot tuntuivat vääriltä mutta silti jotenkin oikeilta. Riita peitti alleen jotain pinnan alla tapahtuvaa. Eihän Oksasen tapaus edes ollut sinänsä uniikki. Selvisi, että henkilökemiasta päästiin suurempiin rakenteellisiin muutoksiin, joissa näytti olevan kyse kuukausipalkkalaisten ja siten paremmassa oikeusturvassa olevien keskeisestä kädenväännöstä. 


Mutta tämäkin osoittautui vielä puutteelliseksi tiedoksi koko kuviosta, jonka taustalla oli kovin käsin tehty organisaatiouudistus. Sanoma / WSOY -konsernin johtaja marssitettiin esiin "koko sivun ilmoituksessa", kulttuurisivuja paremmin pikemminkin taloussivulle sopivassa haastattelussa oikeuttamaan käynnissä olevat kovat otteet. Lopuksi saimme lukea 29 työntekijän irtisanomisesta sekä siitä pelolla hallitsevasta paranoidista työpaikkakulttuurista, jota WSOY:llä tällä hetkellä harjoitetaan.


Lopputulosta arvioidessa vaikuttaa sillä että kirjallisuuden / taiteen WSOY:lla ovat korvanneet ylikansalliset tieto- ja oppikirjat maailmanlaajuisessa bisneksessä. Markkinahenkisten toimitusjohtajien mielenrauha on tärkeämpää kuin Oksasen seuraavasta kirjasta mahdollisesti saatava satatuhatta tai edes prosenttilaskun osaaminen ("Luotan Baijarsiin 200%"). Kirjallisuus / taide on loppupeleissä niin vähäinen bisnes että kirjailijoiden / taiteilijoiden yli voidaan aina kävellä. Ehkä pienemmillä kulttuurin toimijilla on taas mahdollisuutensa kun on pakka revitty raadollisesti auki. Jostain kohtalon oikusta WSOY julkaisee kuitenkin Juha Seppälän kaltaisia kriittisiäkin kirjailijoita ("He pelkäsivät koko ajan, että he eivät olleet ketään, että heitä ei ollut olemassa, että he ja heidän kaltaisensa olivat syntyneet jäädäkseen markkinoilla toistensa, kaltaistensa jalkoihin").


Kysynpä vielä: sanoiko viimeisen sanan tässä  Lehti? Vai Tarja Nurmi, joka Facebook-keskustelussa kiteytti tilannetta seuraavasti: "...ihmisten huono kohtelu alkaa olla jotenkin sallittua yhteiskunnassamme. poisäänestysohjelmat opettavat sellaista kulttuuria, että pois äänestetty vain hiljaa menee heti pois ja kiittää vielä iloisena saamastaan mahdollisuudesta- ja sitten saman kulttuurin kanssa nenä ruudussa kasvanut uusi sukupolvi toimii myös keskiasteen johtajatehtävissä juuri niin, ettei ihmisten kohtelussa ole mitään rajaa - tai kohtelematta jättämisessä. Nuoremmat välijohtajat on helppo saada toimimaan kuinka tökerösti tahansa - heidät on kasvatettu siinä hengessä. Samalla kun tällainen pois poistamisen kulttuuri on tullut hyväksytyksi, puhutaan toisaalla populistisesti rakkaudesta ja ilosta. revi siitä, rivikansalainen tai alasi ammattilainen."