Hallitus on havainnut, että työelämän suurin murros on sosiaaliturvaa vailla olevien itsensä työllistäjien määrän nopea kasvu, ja päättänyt, ettei asialle tarvitse tehdä mitään.
Tämä on tavallinen tarina Suomenmaan jokaisessa yrittäjien tai freelancereiden neuvontapuhelimessa joka ikisenä päivänä.
Kampaaja, kaivinkoneyrittäjä, valokuvaaja tai konsultti soittaa itku kurkussa ja kertoo joutuneensa vaikeuksiin.
Yleensä kyseessä on aivan tavallinen sairausloma. Jalka on katkennut, tai rinnasta on löytynyt kyhmy. Eläkemaksua on tullut maksettua liian vähän, ja sairauspäiväraha on siksi vain parisataa euroa kuussa. Laskut ovat menossa ulosottoon.
Suomeen on syntynyt uusi työtä tekevien köyhien ryhmä, jolla ei ole sosiaaliturvaa. Viranomaiset ovat hiljaisesti hyväksyneet sen, että suuri osa itsensä työllistäjistä ei maksa itselleen riittävää eläkevakuutusta – koska heillä ei ole siihen varaa. Yrittäjäeläkettä pitäisi maksaa noin 24 prosenttia ansiotuloista. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin maatalousyrittäjien eläkemaksu.
Pahin on vasta edessä. Sama ihmisjoukko aiheuttaa tulevaisuudessa varsinaisen eläkepommin. Kymmenettuhannet suomalaiset saavat silloin niin pientä eläkettä, etteivät tule sillä toimeen.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuussa niin sanotun trendityöryhmän raportin. Sen mukaan työelämän voimakkain muutostrendi ei ole pätkätöiden lisääntyminen, kuten on kuviteltu. Määräaikaiset työsuhteet ovat 2000-luvulla päinvastoin vähentyneet.
Suurin muutos on erilaisten itsensä työllistäjien, kuten yksinyrittäjien, ammatinharjoittajien ja freelancereiden määrän nopea kasvu. Näitä nykyajan torppareita on jo yli kaksi kertaa niin paljon kuin maatalousyrittäjiä, noin 150 000.
"Hyvä jos edes puolella heistä on eläkkeet kunnossa", huokaa kokenut yrityskonsultti.
Osa itsensä työllistäjistä on aitoja yrittäjiä, jotka ovat hoitaneet asiansa mallikkaasti.
Kasvava ryhmä ovat kuitenkin erilaiset pakkoyrittäjät tai haparoivat untuvikot, jotka eivät itsekään tiedä, mitä ovat.
He ovat ajautuneet epämääräiseen rooliinsa, koska työelämä on muuttunut. Palkkatyön ja yrittäjänä toimimisen raja on monella alalla hämärtynyt. Esimerkiksi kodinhoitajat, kauppojen tuotekonsulentit, toimittajat ja it-osaajat hoitavat yhä useammin erilaisia lyhyitä palkkiopohjaisia toimeksiantoja.
Valtio ja kunnat ovat edistäneet kehitystä ulkoistamalla hoitopalveluja ja teettämällä virkamiestyötä konsulteilla. Samalla järjestelmä yrittää väkisin määritellä palkkiopohjaisten silpputöiden tekijät yrittäjiksi.
Pakkoyrittäjyyttä aiheuttavat esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimistot. Ne voivat koska tahansa tulkita itsensä työllistäjän yrittäjäksi. Siinä tapauksessa hän putoaa työttömyysturvan ulkopuolelle eikä välttämättä saa tarvitessaan edes toimeentulotukea ennen monen kuukauden karenssiajan päättymistä.
Freelancer voidaan tulkita yrittäjäksi, vaikka hänen tulonsa olisivat vain 600 euroa kuussa eikä hän olisi koskaan perustanut firmaa. Tulkinta riippuu yksittäisen työvoimavirkailijan näkemyksestä. Yksilön oikeusturvan kannalta tilanne on mahdoton, mutta se on jatkunut vuosia.
Ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään. Mikään ei kuitenkaan etene, koska itsensä työllistäjät ovat niin vastenmielinen ilmiö perinteisille työmarkkinajärjestöille.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK toivovat, ettei heitä olisi olemassakaan.
Edellisen hallituksen vihreät työministerit saivat aikaan pieniä parannuksia ja suuren määrän selvityksiä. Nyt nekin on heitetty romukoppaan. Trendityöryhmän raportti on ansiokas tilannekatsaus, mutta siitä puuttuvat konkreettiset ehdotukset itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi. Valmiita lakiehdotuksia oli jo olemassa, mutta ne on pudotettu pois.
Parannusten sijaan luvataan uusia työryhmiä, jotka selvittävät asiaa hamaan hallituskauden loppuun asti.
Kuvaavaa on, että työministeri ja entinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd) ei trendityöryhmän tiedotteessa iloitse luvassa olevista hienoista uudistuksista vaan siitä, että epätyypillisiä työsuhteita käsitellään vihdoinkin "kolmikantaisesti" eli työmarkkinajärjestöjen kesken.
Samaan aikaan kun hallitus jarruttaa ongelmien ratkaisemista, se pahentaa niitä. Työ- ja elinkeinotoimistoissa on menossa tuolileikki, jonka tuloksena itsensä työllistäjien kaipaamat yksilölliset ohjauspalvelut ovat vaarassa vähentyä. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva työvoimapalvelujen uudistus yksinkertaistaa neuvontapalveluja ja leikkaa työvoimatoimistojen määrää.
Helsingissä lakkautuslistalla on akateemisiin työttömiin erikoistunut Kluuvin työvoimatoimisto. Siellä on asioinut neljännes koko maan akateemisista työttömistä, joista monet ovat päätyneet yksinyrittäjiksi.
Aina voi tietenkin toivoa, että hyvin palkatut teollisuustyöpaikat tulevat takaisin, kunhan EK ja SAK ovat oikein tiukkoina. Pelkään kuitenkin pahoin, etteivät paperitehtaat palaa Suomeen, vaikka itsensä työllistäjiä kuinka kiusataan.
Hassuinta tilanteessa on se, että juuri heitä Suomi nyt kaipaa. He ovat niitä riskin ottajia, jotka todennäköisimmin synnyttävät kaikkea sitä uutta ja luovaa, mitä elinkeinoelämä nyt tarvitsee.
Kampaaja, kaivinkoneyrittäjä, valokuvaaja tai konsultti soittaa itku kurkussa ja kertoo joutuneensa vaikeuksiin.
Yleensä kyseessä on aivan tavallinen sairausloma. Jalka on katkennut, tai rinnasta on löytynyt kyhmy. Eläkemaksua on tullut maksettua liian vähän, ja sairauspäiväraha on siksi vain parisataa euroa kuussa. Laskut ovat menossa ulosottoon.
Suomeen on syntynyt uusi työtä tekevien köyhien ryhmä, jolla ei ole sosiaaliturvaa. Viranomaiset ovat hiljaisesti hyväksyneet sen, että suuri osa itsensä työllistäjistä ei maksa itselleen riittävää eläkevakuutusta – koska heillä ei ole siihen varaa. Yrittäjäeläkettä pitäisi maksaa noin 24 prosenttia ansiotuloista. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin maatalousyrittäjien eläkemaksu.
Pahin on vasta edessä. Sama ihmisjoukko aiheuttaa tulevaisuudessa varsinaisen eläkepommin. Kymmenettuhannet suomalaiset saavat silloin niin pientä eläkettä, etteivät tule sillä toimeen.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuussa niin sanotun trendityöryhmän raportin. Sen mukaan työelämän voimakkain muutostrendi ei ole pätkätöiden lisääntyminen, kuten on kuviteltu. Määräaikaiset työsuhteet ovat 2000-luvulla päinvastoin vähentyneet.
Suurin muutos on erilaisten itsensä työllistäjien, kuten yksinyrittäjien, ammatinharjoittajien ja freelancereiden määrän nopea kasvu. Näitä nykyajan torppareita on jo yli kaksi kertaa niin paljon kuin maatalousyrittäjiä, noin 150 000.
"Hyvä jos edes puolella heistä on eläkkeet kunnossa", huokaa kokenut yrityskonsultti.
Osa itsensä työllistäjistä on aitoja yrittäjiä, jotka ovat hoitaneet asiansa mallikkaasti.
Kasvava ryhmä ovat kuitenkin erilaiset pakkoyrittäjät tai haparoivat untuvikot, jotka eivät itsekään tiedä, mitä ovat.
He ovat ajautuneet epämääräiseen rooliinsa, koska työelämä on muuttunut. Palkkatyön ja yrittäjänä toimimisen raja on monella alalla hämärtynyt. Esimerkiksi kodinhoitajat, kauppojen tuotekonsulentit, toimittajat ja it-osaajat hoitavat yhä useammin erilaisia lyhyitä palkkiopohjaisia toimeksiantoja.
Valtio ja kunnat ovat edistäneet kehitystä ulkoistamalla hoitopalveluja ja teettämällä virkamiestyötä konsulteilla. Samalla järjestelmä yrittää väkisin määritellä palkkiopohjaisten silpputöiden tekijät yrittäjiksi.
Pakkoyrittäjyyttä aiheuttavat esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimistot. Ne voivat koska tahansa tulkita itsensä työllistäjän yrittäjäksi. Siinä tapauksessa hän putoaa työttömyysturvan ulkopuolelle eikä välttämättä saa tarvitessaan edes toimeentulotukea ennen monen kuukauden karenssiajan päättymistä.
Freelancer voidaan tulkita yrittäjäksi, vaikka hänen tulonsa olisivat vain 600 euroa kuussa eikä hän olisi koskaan perustanut firmaa. Tulkinta riippuu yksittäisen työvoimavirkailijan näkemyksestä. Yksilön oikeusturvan kannalta tilanne on mahdoton, mutta se on jatkunut vuosia.
Ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään. Mikään ei kuitenkaan etene, koska itsensä työllistäjät ovat niin vastenmielinen ilmiö perinteisille työmarkkinajärjestöille.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK toivovat, ettei heitä olisi olemassakaan.
Edellisen hallituksen vihreät työministerit saivat aikaan pieniä parannuksia ja suuren määrän selvityksiä. Nyt nekin on heitetty romukoppaan. Trendityöryhmän raportti on ansiokas tilannekatsaus, mutta siitä puuttuvat konkreettiset ehdotukset itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi. Valmiita lakiehdotuksia oli jo olemassa, mutta ne on pudotettu pois.
Parannusten sijaan luvataan uusia työryhmiä, jotka selvittävät asiaa hamaan hallituskauden loppuun asti.
Kuvaavaa on, että työministeri ja entinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd) ei trendityöryhmän tiedotteessa iloitse luvassa olevista hienoista uudistuksista vaan siitä, että epätyypillisiä työsuhteita käsitellään vihdoinkin "kolmikantaisesti" eli työmarkkinajärjestöjen kesken.
Samaan aikaan kun hallitus jarruttaa ongelmien ratkaisemista, se pahentaa niitä. Työ- ja elinkeinotoimistoissa on menossa tuolileikki, jonka tuloksena itsensä työllistäjien kaipaamat yksilölliset ohjauspalvelut ovat vaarassa vähentyä. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva työvoimapalvelujen uudistus yksinkertaistaa neuvontapalveluja ja leikkaa työvoimatoimistojen määrää.
Helsingissä lakkautuslistalla on akateemisiin työttömiin erikoistunut Kluuvin työvoimatoimisto. Siellä on asioinut neljännes koko maan akateemisista työttömistä, joista monet ovat päätyneet yksinyrittäjiksi.
Aina voi tietenkin toivoa, että hyvin palkatut teollisuustyöpaikat tulevat takaisin, kunhan EK ja SAK ovat oikein tiukkoina. Pelkään kuitenkin pahoin, etteivät paperitehtaat palaa Suomeen, vaikka itsensä työllistäjiä kuinka kiusataan.
Hassuinta tilanteessa on se, että juuri heitä Suomi nyt kaipaa. He ovat niitä riskin ottajia, jotka todennäköisimmin synnyttävät kaikkea sitä uutta ja luovaa, mitä elinkeinoelämä nyt tarvitsee.
